Teemu Pukin entinen valmentaja kertoi hauskan tarinan matkasta tarkkailemaan kärkeä – ”Menimme väärään kaupunkiin”
Kuva: Getty Images
Teemu Pukki edusti Celticiä kaudella 2013-14.
Suomalaiskärki siirtyi Celticiin Schalkesta noin 2,5 miljoonalla eurolla. Pukki onnistui maalinteossa Celticin paidassa yhdeksän kertaa, mutta jäi kuitenkin loppukaudesta varsin pienelle vastuulle ja siirtyi kauden jälkeen tanskalaisen Bröndbyn riveihin.
Pukkia Celticissä valmentanut Neil Lennon kommentoi suomalaisen otteita lehdistötilaisuudessaan.
– Menimme Suomeen tarkkailemaan Pukkia ja se oli lopulta hauska tarina. Hän pelasi maajoukkueen kanssa ja lensin Johan Mjallbyn kanssa Helsinkiin. Menimme Olympiastadionille, eikä kukaan ollut siellä. Kävi ilmi, että olimme menneet väärään kaupunkiin, Lennon naurahti.
– Meidän oli mentävä takaisin lentokentälle ja napattava uusi lento. Näimme Pukin ottelusta viimeiset 30 minuuttia, mutta hän näytti sen aikana enemmän kuin tarpeeksi vakuuttaakseen meidät hänen hankkimisestaan. Hän pelasi Celticissä varsin hyvin, hän oli silloin nuori mies. Nyt hänestä on kehkeytynyt maailmanluokan kärki.
Lennonin mielestä monet eivät osanneet odottaa, että Pukista kehkeytyisi todellinen maalintekijä huipputasolla.
– Hän on hyvin mielenkiintoinen pelaaja Valioliigassa ja epäilen, että moni olisi osannut odottaa sen tapahtuvan. Hän pelasi vuoden Celticissä ja teki vain yhdeksän maalia. Nyt hän on yksi kirkkaimmista pelaajista Englannista. Se on hieno tarina ja loistava juttu hänen kannalta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa