Albania – Islanti: Isännät pakkovoiton perässä

EM-karsinnat
Albania – Islanti
Tiistai 10.09. klo 21:45
EM-karsinnat jatkuvat vielä tiistaina ja H-lohkossa otetaan nosto mielenkiintoisesta Albanian ja Islannin välisestä ottelusta. Islanti on tällä hetkellä tasapisteissä Ranskan ja Turkin kanssa kisailemassa lopputurnauspaikasta, kun Albanian ote kärkikolmikosta alkaa kirvota – nyt olisi jo aivan pakko ottaa voitto, tai näiden karsintojen päälle voi vetää ruksin.
Viikonloppuna Albania kyläili Ranskassa, eikä siitä ollut paljoakaan jakoa isäntien kyydissä – Ranska voitti 4-1. Ranska meni jo ajoissa menojaan ja Albanian lohdutusmaali tuli vasta täyden ajan täyttyessä. Albania vaikuttaa tasoltaan väliinputoajalta – se pärjää hyvällä prosentilla lilliputtimaille, mutta Euroopan huippua joukkue ei pysty haastamaan.
Islanti on voittanut kolme kotipeliään ja varsinkin Turkin kaataminen on kova referenssi. Aikaisemmin Ranskaa vastaan myös Islanti oli vailla mahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä joukkue taistelee tasapäin jatkopaikasta. Tämä ottelu sen olisi pakko voittaa, jotta tuntuma lohkokärkeen säilyisi. Islantia voi joka tapauksessa pitää yhtä luokkaa Albaniaa vahvempana.
Lyö vetoa ottelusta
Albanian luulisi olevan aktiivisella taktiikalla liikkeellä, sillä se tarvitsee ottelusta suoran voiton. Tämä taas antaa Islannille tontteja, enkä pidä tätä ottelua yhtä vähämaalisena kuin vetomarkkinoilla tunnutaan ajattelevan. Pelivalintani tähän otteluun on Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 2,40. Vähintään kolmella maalilla siis lunastetaan.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot