Aston Villa – West Ham: Isäntien yhtenäisyys hakusessa
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Aston Villa – West Ham
Maanantai 16.09. klo 22:00
Aston Villa ja West Ham paketoivat viikonlopun Valioliigakierroksen maanantaina Villa Parkilla. Suurilla satsauksilla nousunsa jälkeen kauteen valmistautunut Villa ei ole vielä näyttänyt kovin yhtenäiseltä nipulta, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä joukkue on saanut aikaiseksi maaottelutauon aikana. West Ham on sen sijaan näyttänyt melko vakuuttavalta ja saapuu tähän otteluun täynnä itseluottamusta.
Ainakaan vielä siis Villan satsaukset eivät ole näkyneet tulostaululla: joukkue on yhdellä voitollaan kolmanneksi viimeisenä. Totuuden nimissä Villan ainoa voittokaan ei ollut niin hirveän vakuuttava esitys, mutta vieraissa ujo Everton taipui silti. Tuo ottelu onkin ainoa, jossa Villa on pitänyt nollat tällä kaudella – muutoin alakerta ei ole onnistunut vakuuttamaan. Trézéguet on ainoa varma, joskaan ei todennäköisesti ainoa poissaolija.
West Ham sai kauden aluksi pahasti selkäänsä Manchester Cityltä, mutta on näyttänyt sen jälkeen oikein ottelu ottelulta paremmalta. Viime ottelu Norwichia vastaan oli eleettömän hieno – vierailla ei ollut paljoakaan sanansijaa. West Hamin yläkerta on laadukas ja Sébastien Hallerin johdolla se aiheuttaa vastustajille paljon hankaluuksia. Manuel Pellegriniltä puuttuvat muonavahvuudesta Michail Antonio ja Winston Reid.
Lyö vetoa ottelusta:
Pidän vieraita suosikkeina tähän otteluun ja vedot menevät sen mukaan. Vetosuositus on West Ham voittaa ottelun kertoimella 2,55. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken