Huuhkajat uskoo sensaatioon – Jere Uronen lyö painetta Italian leiriin: ”Kotiyleisömme avulla kaikki on mahdollista”
Kuva: Juha Tamminen
TAMPERE. Suomen jalkapallomaajoukkue valmistautuu parhaillaan huippuotteluun lohkokärki Italiaa vastaan.
Ottelun lähtökohdat ovat maukkaat, sillä Italialla on viiden ottelun jälkeen kasassa 15 pistettä ja Huuhkajilla 12 pistettä. Suomi ei ole myöskään hävinnyt Ratinan stadionilla pitkään aikaan, mutta toisaalta Italiaa joukkue ei ole pystynyt kukistamaan yli 100 vuoteen. Onko Huuhkajilla siis mahdollisuuksia voittaa jalkapallon suurmaata?
– Totta kai se on tavoitteena. Me lähdetään jokaiseen otteluun samalla tavalla, oli vastassa ketä tahansa. Lähdetään meidän pelin kautta hakemaan kolmea pistettä. Totta kai me tiedetään, että vastassa on laatujoukkue, ja tiedetään historian tilastot, mutta mikäs sen parempaa futiksessa kuin olla osana joukkuetta, joka tekee historiaa.
– Huominen on meille uusi ja iso haaste, mutta joukkueestamme vahvan tekee se, että otamme kaikki haasteet avosylin vastaan. Me lähdetään tekemään kaikkemme kolmen pisteen eteen ja nauttimaan ottelusta huippupelaajia vastaan. Tiedämme, että kotiyleisömme avulla kaikki on mahdollista, puolustaja Jere Uronen kommentoi Huuhkajien lehdistötilaisuudessa.
Suomen ja Italian välinen ottelu pyörähtää käyntiin sunnuntaina kello 21.45. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Italian 2-0-kotivoittoon.
Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan