Huuhkajille ja Helmareille samat palkkiot – uutinen sai riemastuneen vastaanoton
Kuva: Juha Tamminen
Norjalainen jalkapalloilu nousi syksyllä 2017 maailmalla laajasti otsikoihin. Tuolloin uutisoitiin, että maan miesten ja naisten maajoukkuepelaajat saavat jatkossa maajoukkuepeleistä samansuuruiset palkkiot.
Norjan mallia ei ole juurikaan maailmalla seurattu, mutta nyt yhteiseen rintamaan liittyy Suomi. Palloliitto tiedotti tiistaina kauan odotetusta askeleesta. Naisten A-maajoukkueen pelaajat solmivat Palloliiton kanssa uuden nelivuotisen pelaajasopimuksen. Sopimuksen myötä naisten ja miesten A-maajoukkueiden pelaajasopimukset ovat samansisältöiset, ja palkkiot siis myös yhtä suuret.
– Tämä on yksi teoista, joilla panostamme naisten jalkapalloon. Haluamme olla mukana kehittämässä vastuullisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoo Palloliiton kotisivuilla.
– Toivottavasti esimerkkimme haastaa ja innostaa myös mediaa, kumppaneita ja kannattajia mukaan panostamaan naisten jalkapalloon.
Helmarien kapteeni Tinja-Riikka Korpela pitää sopimusta suomalaiselle jalkapallolle ja urheiluyhteisölle merkittävänä etappina.
– Nyt jaamme yhteisten unelmien ja tavoitteiden lisäksi myös yhteisen, samansisältöisen sopimuksen. Monille meille pelaajille sopimus on taloudellisestikin tärkeä, mutta myös konkreettinen osoitus siitä, että A-maajoukkueet ovat yhdenvertaisia, Korpela sanoo
Pääsihteeri Marco Casagrande lisää, että Palloliitossa investoidaan nyt maajoukkueen pelaajasopimuksien lisäksi myös kotimaisen naisten jalkapallon resursseihin.
– Haluamme nostaa Naisten Liigan seuraavalle tasolle. Se työ on hyvällä alulla naisten jalkapallon kehityspäällikkö Heidi Pihlajan johdolla, Casagrande sanoo.
3-0 -vierasvoitolla Albaniasta maanantaina EM-karsintaurakkansa aloittaneiden Helmarien pelaajat tiedottivat uudesta sopimuksesta näkyvästi Twitterissä muun muassa ”Oi Suomi on” -videoviestein.
Hieno päivä. Tunnen ylpeyttä olla suomalainen jalkapalloilija. Yhteisten unelmien ja tavoitteiden lisäksi jaamme nyt Suomen A-maajoukkueissa samansisältöiset pelaajasopimukset
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
Proud day for Finnish football! Not only do we share the same goals and dreams, the women’s and the men’s national teams now share equal national team contracts as well!

#helmarit #huuhkajat #equality #strongertogether
Big day today! Equal contracts for the women’s and men’s national team of Finland 
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #Supersyksy #EqualPay
Nyt @Palloliitto’n pelaajasopimukset samansisältöiset!
Hyvin toimittu
#Helmarit
@naisjarjestot #tasaarvoteot
Hyvin toimittu
@naisjarjestot #tasaarvoteot
Hieno päivä. Tunnen ylpeyttä olla suomalainen jalkapalloilija. Yhteisten unelmien ja tavoitteiden lisäksi jaamme nyt Suomen A-maajoukkueissa samansisältöiset pelaajasopimukset
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
Tasa-arvon toteutuminen vaatii tekoja. Hyvä @Palloliitto ! #helmarit #urheilu
Merkittävä etappi: Jalkapallon naisten maajoukkueen uusi sopimus sisältää samat ehdot kuin miehillä. Hieno panos tasa-arvon kehittämiseen urheilussa @Palloliitto #tasaarvo #vastuullisuus #urheillaanihmisiksi hs.fi/urheilu/art-20…
Pienten lasten (tyttären ja pojan) isälle mieluinen uutinen. Palloliitto mukana kehittämässä vastuullisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. palloliitto.fi/jalkapallouuti… #jalkapallo #Huuhkajat #helmarit @Palloliitto
Sweden wake up. Do as they done in Finland. Equal pay.
#equalgame #swewnt #helmarit #sweden #suomi #finland #womensfootball
#equalgame #swewnt #helmarit #sweden #suomi #finland #womensfootball
Tasa-arvo on tekoja. #Huuhkajat ja #Helmarit ovat pelaajasopimuksien osalta jatkossa yhdenvertaisia. Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille. @ari_lahti @_Nokso_ @KaarloKankkunen @tinnikorpela @TimSparv @MarianneMiettin @heidipihlaja @mlouhento palloliitto.fi/jalkapallouuti…
Haven’t seen this covered yet in the international news media. Ping @BBCSport @guardian_sport @brfootball @NBCSportsSoccer @Squawka @btsportfootball @TotalSoccerShow @IndyFootball @Palloliitto #huuhkajat #helmarit #equalpay
Proud day for Finnish football! Not only do we share the same goals and dreams, the women’s and the men’s national teams now share equal national team contracts as well!

#helmarit #huuhkajat #equality #strongertogether
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista