IFK Mariehamn käynnistää päävalmentajahaun – Peter Lundberg maajoukkuetehtäviin
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn joutuu etsimään ensi kaudeksi veikkausliigahistoriansa kolmannen päävalmentajan. Pekka Lyyskin paikan vuonna 2015 perinyt Peter Lundberg aloittaa vuodenvaihteessa Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkuevalmentajana, joten päävalmentajapesti jää Ahvenanmaalla auki.
38-vuotias Lundberg valmentaa IFK Mariehamnia nyt neljättä kauttaan toimittuaan sitä edelliset neljä vuotta edustusjoukkueen kakkosvalmentajana. IFK Mariehamn sijoittui Veikkausliigan runkosarjassa kuudenneksi ja ylsi siten ylempään loppusarjaan. Lundberg johdatti kaudella 2016 IFK Mariehamnin sensaatiomaiseen veikkausliigamestaruuteen, ja tällä kaudella Suomen Cupin loppuotteluun.
– Minulla on tästä kaksijakoisia tuntemuksia. Toisaalta olen uskomattoman ylpeä siitä, että IFK:n edustusjoukkueen pelaaja etenee apulaisvalmentaja, sitten menestyksekkääksi päävalmentajaksi, joka voittaa liiga- ja cup-mestaruuden joukkueen kanssa, ja nyt hänet värvätään Suomen U19-maajoukkueen valmentajaksi. Olemme tietysti ”Lundiksen” puolesta iloisia, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi seuran kotisivujen tiedotteessa.
– Toisaalta taas Lundis on äärimmäisen arvostettu päävalmentaja, jonka kanssa olisimme mieluusti jatkaneet yhteistyötä vielä monta vuotta. Ymmärrän silti täysin, että Lundis haluaa kokeilla jotain uutta oltuaan valmennustiimissämme kahdeksan vuotta, ja että maajoukkuevalmentajan työn kansainvälinen ulottuvuus houkuttelee.
– Toivotamme hänelle vain paljon onnea. On selvää, että IFK Mariehamn jatkaa läheistä yhteistyötä Lundiksen kanssa hänen uudessa roolissaan myös tämän kauden jälkeen. Olen täysin varma, että hän pystyy keskittymään IFK Mariehamniin täysillä vielä loppukauden ajan.
IFK Mariehamn pyrkii täyttämään Lundbergin paikan mahdollisimman pian. Prosessi päävalmentajan löytämiseksi on jo käynnistynyt.
Alle 19-vuotiaiden maajoukkueen nykyinen valmentaja Kai Nyyssönen toimii vuodenvaihteesta lähtien alle 15-vuotiaiden maajoukkuevalmentajana. Alle 17-vuotiaiden maajoukkuetta valmentaa jatkossakin Erkka V. Lehtola.
Lähteet: IFK Mariehamnin kotisivut ja Palloliiton kotisivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet