Veikkausliigan mestaruustaistelun kannalta nähdään perjantai-illan riemuksi äärimmäisen tärkeä ottelu, kun Kuopion Palloseura isännöi Tampereen Ilvestä. KuPS on sarjan kärjessä ja Ilves kolmantena vain kolmen pisteen päässä, kun sarjaa on jäljellä täydet kolme kierrosta.

Asetelma tarkoittaa sitä, että Ilves ei saa ainakaan hävitä perjantaina, mikäli haluaa elätellä realistisia toiveita mestaruudesta. Marco Matronen mielestä Ilves tarvitsee ottelusta jopa voiton.

– Pakko se on jäljellä olevat pelit voittaa, jos kaikkein kirkkainta himoitsee, entinen Ilves-pelaaja toteaa.

– Voittoa voi hakea riskilläkin, sillä Ilveksellä ei ole mitään hävittävää, koska se on jo varmistanut paikkansa europeleissä. Nämä mestaruussarjan pelit ovat kaikki varsinkin katsojan näkökulmasta isoja pelejä, Matrone jatkaa myhäillen.

Ex-keskikenttäpelaaja arvioi, että Ilves voi keskittyä mestaruusjahtiin ilman suurempia paineita.

– Kyllä mä luulen, että joukkue on aika rennoin mielin. Se sai itseluottamuksen takaisin hyvän Inter-pelin jälkeen. Kukaan ei odottanut kauden alussa tätä tilannetta, niin heille ei tule sitäkään kautta ylimääräistä painetta.

Matrone piti Ilveksen taktiikasta Interiä vastaan, jossa joukkueella ei ollut kenttäryhmityksessä lainkaan selkeää hyökkääjää.

– Ilves hallitsi peliä. Naatan (Skyttä) oli valeysinä, jonka ansiosta Ilves pystyi luomaan ylivoimia kentän joka osa-alueella. Uskon, että Ilves jatkaa sillä, koska se toimi niin hyvin. Kuopiossa on hyvä iso kenttä, jossa pystyy syöttelemään.

Varovainen alku ottelulle ei olisi järisyttävä yllätys.

– Jos tilanne on pitkään tasan, niin tulee mielenkiintoinen toinen puoliaika. Niin isot panokset on kyseessä. Ilveksen vahvuus on se, että se ei ole päästänyt paljoa maaleja, ja se on pystynyt kääntämään pelejä otteluiden lopuissa, Matrone tietää.

KuPS on kuitenkin vaarallinen joukkue, joka on voittanut peräti kuusi ottelua putkeen. Ei ole perusteetonta kutsua sitä tällä hetkellä suurimmaksi mestarisuosikiksi.

– Kyllä he varmaan ovat. Kun KuPS haki pisteet Tammelasta, näin että he ovat vahva nippu. Heillä ei ole heikkoja lenkkejä ja penkiltä löytyy voimaa. Kauden toinen puolisko on ollut KuPS:lla tosi vahva, Matrone pohtii.

KuPS-Ilves alkaa perjantaina klo 18.30.