Onko Barcelona riippuvainen Lionel Messistä? Hälyttävä tilasto kertoo argentiinalaisen merkityksestä
Kuva: Getty Images
Barcelona on joutunut pelaamaan kauden kolme ensimmäistä ottelua ilman ykköstähteään ja kapteeniaan Lionel Messiä, joka kärsii pohjevaivasta.
Katalonialaisten kausi on käynnistynyt ailahdellen ilman argentiinalaistähteä, sillä se on voittanut vasta yhden pelin ja pelannut kerran tasan.
Pian onkin aiheellista kysyä, onko Barcelona riippuvainen 32-vuotiaasta Messistä. Argentiinalaiskipparin merkitystä ei voi korostaa liikaa, sillä hän teki viime kaudella yli kolmasosan Barcelonan maaleista Espanjan La Ligassa ja syötti lisäksi 15 osumaa ollen siten suoraan mukana noin 57 prosentissa joukkueensa maaleista.
Barcelona on voittanut vain yhden ottelun kahdeksasta viimeisimmästä pelistä, jotka se on pelannut ilman Messiä. Tuo voitti tuli viime viikolla lukemin 5-2 Real Betisiä vastaan.
Huolestuttava tilasto sai alkunsa viime vuoden marraskuussa, kun Barcelona pelasi Mestarien liigassa 1-1-tasapelin Internazionalea vastaan. Tuolloin Messi oli sivussa murtuneen käden takia.
Tuon illan jälkeen Barcelona on hävinnyt neljä ottelua ja pelannut kahdesti tasan ilman Messiä.
Radiokanava RAC1 kertoi viime keskiviikkona, että Messi saattaa olla sivussa vielä kuukauden pohjevammansa takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen