Teemu Pukin markkina-arvossa hulppea nousu – nousi samalla arvokkaimmaksi suomalaispelaajaksi

Teemu Pukin väkevä startti Englannin Valioliigassa ei ole jäänyt huomaamatta keneltäkään. Pukki on tehnyt neljässä ottelussa viisi maalia ja antanut yhden maalisyötön, ja on ollut koko sarjan terävintä kärkeä syyskauden alussa. Pukin joukkue Norwich on tehnyt yhteensä kuusi maalia, joten Pukki on ollut osallisena näistä jokaisessa.
Nyt myös arvostettu pelaajasiirtoihin ja pelaajien markkina-arvoihin painottuva Transfermarkt-sivusto on antanut Pukille ansaittua arvostusta. Transfermarkt päivitti torstaina pelaajien markkina-arvot Valioliigan osalta, ja Pukin arvossa on nähty muikea kolmanneksen nousu. Samassa suhteessa on noussut koko Norwichin pelaajiston arvo.
Transfermarkt arvioi Pukin arvoksi nyt 9 miljoonaa euroa. Edellisessä tarkastelussa viime kesäkuussa Pukki arvioitiin vielä kuuden miljoonan euron arvoiseksi. Pukin nousukäyrä on myös Transfermarktin sivuilla jyrkässä nousussa, sillä vajaa vuosi sitten Norwich-uran ollessa vielä alkumetreillään Pukin arvoksi ilmoitettiin vielä 2,5 miljoonaa euroa. Helmikuussa arvo nostettiin 4 miljoonaan euroon, kesällä 6 miljoonaan ja nyt siis 9 miljoonaan.
Pukki nousi samalla Transfermarktin arvioissa arvokkaimmaksi suomalaispelaajaksi. Hän ohitti kärkipaikka aiemmin pitäneen Lukas Hradeckyn, jonka TM arvioi 8 miljoonan euron arvoiseksi. Kolmantena on 4 miljoonan euron arvoiseksi arvioitu Roman Eremenko.
29-vuotias Pukki on nyt 9 miljoonan euron markkina-arvollaan Norwichin sisäisessä vertailussa jaetulla kakkossijalla. Yhtä arvokkaiksi arvioidaan nuoret puolustajat Ben Godfrey ja Jamal Lewis. Godfrey pelaa Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja Lewis Pohjois-Irlannin A-maajoukkueessa.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Norwichin ylivoimaisesti arvokkaimmaksi pelaajaksi Transfermarkt arvioi argentiinalaisen Emi Buendian, jonka markkina-arvo on 18 miljoonaa euroa. Buendia on suomalaista kuusi, ja Godfrey ja Lewis kahdeksan vuotta nuorempia.
Valioliigan arvokkaimmat pelaajat ovat Transfermarktin mielestä Liverpoolin Mohamed Salah ja Tottenhamin Harry Kane 150 miljoonan euron markkina-arvoillaan. Tuore The Best -voittaja, toppari Virgil van Dijk puolestaan ylsi ensimmäisenä puolustajana ylipäätään 100 miljoonan euron rajapyykkiin. Van Dijkin arvoa nostettiin kymmenellä miljoonalla, ja hän on nyt jaetulla sijalla 6 kaikkien pelaajien kesken.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana