AS: Valmentaja pudotti Real Madridin hyökkääjän maajoukkueesta rangaistuksena
Kuva: Getty Images
Real Madridin hyökkääjä Luka Jović on jäänyt tällä kaudella vähäiselle peliajalle, mutta hänet jätettiin ulos Serbian A-maajoukkueesta muista syistä, kertoo AS.
Jović, 21, siirtyi Madridiin kesällä Eintracht Frankfurtista. Uudessa seurassaan hän kilpailee ysipaikan roolista tähtihyökkääjä Karim Benzeman kanssa. Toistaiseksi Jović on pelannut tällä kaudella seitsemässä ottelussa yhteensä reilut 200 minuuttia.
AS:n mukaan Serbian A-maajoukkueen päävalmentaja Ljubiša Tumbaković jätti kuitenkin Jovićin sivuun edellisen maajoukkuetauon ja sen jälkeisten tapahtumien takia.
Jović pelasi syyskuussa EM-karsintapelissä Portugalia vastaan vain kolme minuuttia. Serbia pelasi kolme päivää myöhemmin vielä Luxemburgia vastaan, mutta Jović jättäytyi joukkueesta ennen peliä loukkaantumiseen vedoten ja palasi Madridiin. Siitä neljä päivää myöhemmin hän pelasi kuitenkin Real Madridin paidassa muutaman minuutin ongelmitta, mitä Tumbaković ei AS:n mukaan katsonut hyvällä.
Käynnissä olevalle maajoukkuetauolle Tumbaković valitsi hyökkääjikseen Fulhamin Aleksandar Mitrovićin, Belgradin Punaisen tähden Milan Pavkovin ja APOELin Andrija Pavlovićin. Torstaina Serbia voitti Paraguayn ystävyysottelussa 1-0 Mitrovićin maalilla. Huomenna, maanantaina, Serbia kohtaa EM-karsintaottelussa Liettuan.
Jović on pelannut Serbian A-maajoukkueessa seitsemän ottelua ja tehnyt kaksi maalia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?