Everton – West Ham: Paineet isännillä
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Everton – West Ham
Lauantai 19.10. klo 14:30
Valioliiga pääsee maaottelutauon jälkeen vauhtiin lauantaina ja heti alkuiltapäivästä pelataan mielenkiintoinen ottelu tappioputkessa räpiköivän Evertonin ja sarjataulukon paremmassa puoliskossa viihtyvän West Hamin välillä. Sarjatauko tuli isäntien kannalta hyvään aikaan, sillä Marco Silva on päässyt kasaamaan rivejään huonosti menneen alkukauden jälkeen. Helpolla ei voitto tule lauantainakaan, elleivät otteet parane oleellisesti.
Valioliigassa – kuten käytännössä kaikissa sarjoissa – paniikkinappula on herkässä ja Silvalla on varmasti paineet työpaikkansa puolesta. Evertonin ongelmat tiivistyvät viimeistelyongelmiin: Toffees on kyllä luonut paikkoja, mutta maalinteko on ollut tervanjuontia. Osaksi tämän voi laittaa myös epäonnen piikkiin. Poissa Evertonilta on Jean Philippe Gbamin loukkaantumisen vuoksi. Lisäksi Seamus Coleman kärsii pelikieltoaan ja parin pelurin kunto katsotaan lähempänä ennen matsia.
Myöskään West Ham ei ollut ennen sarjataukoa aivan parhaimmillaan, sillä Crystal Palace haki siltä pisteet viime kierroksella. Manuel Pellegrinin joukkio ei ole vielä kärsinyt tällä kaudella vierastappiota liigassa, sillä kyläreissuilta tilillä on voitto ja kolme tasapeliä. Michail Antonio ja Lukasz Fabianski ovat loukkaantuneita ja maajoukkuekomennuksen aikana vaivaantunut Robert Snodgrass kuuluu epävarmoihin tapauksiin.
Lyö vetoa ottelusta:
Evertonilla on varmasti ottelussa suurimmat paineet ja pisteitä tarvitaan nyt kipeästi. Vieraat voivat pelata kärsivällisesti ja odottaa isäntien virheitä. Parhaiten vetomielessä maistuu tähän otteluun vähämaalisuus, joten vetosuosituksena on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 2,16. Myöskin West Hamin tasoitukselliset kertoimet lähellä kahta tuntuvat aivan mukavilta sijoituskohteilta. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan