Huuhkajien Sauli Väisänen muistutti Armenian vaarallisuudesta: ”Ovat ottaneet aika kovia päänahkoja tässä”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkue on saapunut Turkuun valmistautumaan tiistain huipputärkeään EM-karsintapeliin Armeniaa vastaan.
Joukkueen puolustaja Sauli Väisänen kommentoi Huuhkajien Facebook-sivuille tehdyssä haastattelussa muun muassa alle odotusten mennyttä ottelua Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan ja tulevaa vastustajaa.
– Viime peli oli vähän huono, mutta se oli pieni mutka matkassa, Väisänen aloitti Huuhkajien Facebook-sivuilla tehdyssä haastattelussa.
– Totta kai hyvät fiilikset. Me lähdetään positiivisella fiiliksellä. Katsotaan videot ja valmistaudutaan peliin normaalisti. Kolme pistettä mielessä.
Väisänen korosti, että lauantain tappiosta huolimatta tilanne näyttää varsin valoisalta tällä hetkellä.
– Jos etukäteen olisi sanottu, että meillä on neljä voittoa, kolme tappiota ja olemme pelanneet jo molemmat Italia-pelit ja Bosnian vieraissa, olemme kakkosena lohkossa ja voittamalla loput ottelut olemme kisoissa, niin totta kai olisin ottanut tämän tilanteen vastaan enemmän kuin mielellään.
– Meidän pitää näyttää, että ansaitsemme mennä kisoihin. Ei siinä sen kummempaa.
Tiistain vastustaja Armenia on ollut karsinnoissa odotettua kovemmassa iskussa. Väisänen ei lähtenytkään aliarvioimaan hyvävireistä vastustajaa.
– Armenia on näyttänyt, että ovat kova jengi. Vaikka onneksi haimme Armeniasta 2-0-voiton ja se oli hyvä peli meiltä, se ei ollut mikään helppo peli. Armenia näytti jo silloin, että he osaavat pelata futista.
– He ovat ottaneet aika kovia päänahkoja tässä. He voittivat Bosnian, taisivat voittaa kreikan vieraissa ja pitivät Italiaakin pinteessä.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa