Kaikkien aikojen erikoisin protesti? Joukkue oli lähes viisi minuuttia pelaamatta – vastustaja teki kaksi ilmaista maalia

Meksikon pääsarjassa pelaavan Veracruzin pelaajat järjestivät perjantaina näyttävän protestin maksamattomien palkkojensa vuoksi.
Veracruzin pelaajat seisoivat paikallaan ensimmäisen neljän minuutin ja 20 sekuntin ajan ottelussa Tigresiä vastaan. Tigres oli protestissa mukana ensimmäisen minuutin ajan, mutta aloitti pelaamisen, kun Veracruzin maalivahti Sebastián Jurado potkaisi pelivälineen pois ja antoi pallon ilmaiseksi Tigresille.
Eduardo Vargas latasi pallon verkkoon 1,5 minuutin kohdalla ja André-Pierre Gignac iski toisen pari minuuttia myöhemmin. Jurado ei liikahtanut kummassakaan maalissa.
Veracruzin pelaajat aloittivat pelaamisen toisen maalin jälkeen, mutta Vargas iski jo kahdeksannella minuutilla toisen osumansa. Colin Kazim-Richards kavensi toisella puoliajalla loppulukemiksi 3-1.
Meksikon jalkapalloliitto ja maan pääsarja uhkasivat Veracruzia liigasta pudottamisella, jos joukkue ei pelaa Tigresiä vastaan.
Protestista oli sovittu joukkueiden välillä etukäteen, mutta Veracruzilla ja Tigresillä oli erimielisyyksiä siitä, kuinka pitkään sen sovittiin jatkuvan. Tigresin kapteeni Guido Pizarro sanoi ottelun jälkeen, että joukkueet olivat sopineet yhteisestä minuutin protestista, mutta Veracruzin Angel Reynan mukaan puhe oli kolmesta minuutista. Veracruzin pelaajat taputtivat sarkastisesti Tigresille, kun joukkueet poistuivat kentältä.
Osa Veracruzin pelaajista ei ole saanut palkkaa puoleen vuoteen. Pelaajien mukaan joukkueella ei ole aina ollut edes perustarvikkeita, kuten jääpusseja kolhujen ja loukkaantumisten varalta, ja rahapula on vaikuttanut myös seuran naisten edustusjoukkueen sekä junioripelaajien arkeen.
Veracruz refused to play at the start of their Liga MX match against Tigres to protest several months of unpaid wages
So Tigres went and scored three goals in the first eight minutes
Lähteet: ESPN, Goal
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Huuhkajat kohtaa tämän suurmaan MM-karsinnoissa – puolivälierätrillerissä dramaattinen ratkaisu
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Suuttunut Cristiano Ronaldo näpäytti toimittajia: ”Katsokaa minua silmiin”
- Franck Ribéryn ura oli päättyä hurjalla tavalla: ”He olisivat voineet leikata jalkani irti”
- Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa

- Pikkuhuuhkajien valmistautumiselle EM-kisoihin surkea aloitus
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa