Mestarivalmentaja Jani Honkavaara paljasti Ruudulle siirtyvänsä Seinäjoelle – kommentoi lehdistötilaisuudessa tilannetta: ”Kuukausi sitten en ajatellut tämän menevän näin”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura on Suomen mestari vuosimallia 2019. KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara myönsi Ruudun haastattelussa siirtyvänsä ensi kaudeksi SJK:n päävalmentajaksi.
Honkavaara myönsi Ruudun lähetyksessä, että valmennusura jatkuu Seinäjoella. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mestarivalmentaja ei kuitenkaan vielä myöntänyt suoraan SJK-pestiä. Honkavaara antoi kuitenkin rivien välistä ymmärtää, että Helsingin Sanomien perjantaina julkaistu uutinen pitää paikkaansa (HS uutisoi Honkavaaran siirtyvän SJK:n päävalmentajaksi ensi kaudella).
– Valmennusura jatkuu, ja uuden seuran kanssa tiedotetaan kun tiedotetaan. Ei se mikään salaisuus ole, että Veikkausliigan kentän reunalla minut nähdään ensi kaudella. Kaikki on vielä auki. En ole keskittynyt siihen hommaan yhtään, kaikki fokus on ollut täällä (KuPS:ssa). Emmekä ole antaneet minkään häiritä sitä, Honkavaara sanoi.
– Kuukausi sitten en ajatellut, että tämä menisi näin, miten tämä nyt meni. Kuukausi sitten ajattelin, etten ehkä tekisi mitään. Sanotaanko näin, että houkutus kävi ehkä sitten liian suureksi, Honkavaara myönsi.
KuPS voitti mestaruuden päätöskierroksella, kun se kaatoi Turussa loppuunmyydyllä Veritas Stadionilla FC Interin maalein 2-0. KuPS juhli Suomen mestaruutta viimeksi vuonna 1976, joten juhlat Kuopiossa voivat venähtää pitkäksi. Ainakin Honkavaara oli varannut viikon juhlille.
– Totta kai lähden joukkueen mukana Kuopioon. Kyllä minä olen varannut ensi viikon (juhlille). Katsotaan sitten, ketä siellä on meitä vastassa. Kuopion torilla on ollut screeni, ja toivon, että siellä on ollut kauhea määrä sakkia. Kyllähän tämä näytti jo täällä aika hyvältä. Minusta tuntuu, että isoin haaste on saada tämä joukkue tästä nyt jotenkin liikkeelle johonkin suuntaan. Isoin haaste on saada jätkät tuonne bussiin.
– Ei ole käsikirjoitusta tehty. Minulle tämä on ensimmäinen kerta mestaruusjuhlissa, ja aika monelle muullekin itse asiassa. Harjoitellaan nyt sitten, Honkavaara sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”