Mitä ihmettä tapahtui Markku Kanervan lippalakille? – Lukas Hradecky mystisenä: ”Muotipoliisi iski nyt – se on ihan kauheannäköinen”
Suomen A-maajoukkue otti tiistai-iltana Turussa hienon 3-0-voiton Armeniasta EM-karsintojen kannalta elintärkeässä ottelussa. Huuhkajien kapteenina pelannut Lukas Hradecky kertoi ottelun jälkeen, miltä kapteenin vastuu tuntui. Lisäksi Hradecky avasi Markku Kanervan lippalakin mystistä kohtaloa.
Hradecky puki kapteeninnauhan Armenia-peliin, kun Tim Sparv ja Paulus Arajuuri olivat loukkaantumisten takia sivussa. Hradeckylle kapteenius oli suuri kunnia. Entistä makoisampaa siitä teki se, että ottelu pelattiin miehen kotikonnuillaan Turussa.
– Aski täynnä ja oli aika paljon tuttuja ja kavereita katsomossa. Taisin bongata jopa suurimman osan katsomosta. Erityinen kokemus, ja se että sai vielä kapteeninnauhaa kantaa.
– Minua itse asiassa vähän jännitti, miten suoriudun kapteenin tehtävistä siinä alussa, teikkauksesta sun muusta. Hieman palloilin siinä ja meinasin törmätä kameramieheen. Olihan se hieno fiilis, Hradecky kertoi ottelun jälkeen SuomiFutis-sivustolle.
Hradecky myönsi, ettei koe olevansa mikään luonnollisin kapteeni.
– Yritän johtaa esimerkillä, olla mahdollisimman positiivinen jätkille ja olla sellainen tuki ja turva siellä takana. En näe itseäni niin suurena johtajatyyppinä, mutta ehkä se täältä hiljalleen kuoriutuu, Hradecky avasi.
Kanervan lippalakki sai kyytiä
Kun jännitys tiivistyi Veritas Stadionilla, ilmestyi pian Huuhkajien päävalmentajan, Markku Kanervan, päähän sininen lippalakki. Sateessa kovia kärsinyt lippalakki lähti ottelun jälkeen viimeiselle matkalleen, kun lakki saksittiin moneen osaan.
Tunnistatko tämän lippiksen
Riven lakki sai matsin jälkeen kyytiä, saksijasta ei ole vielä selvyyttä
Tai ainakaan nimi ei ole tullut päävalmentajalle asti.. #Huuhkajat
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
