Tshekki – Englanti: Maaleja odotettavissa
Kuva: Getty Images
EM-karsinnat
Tshekki – Englanti
Perjantai 11.10. klo 21:45
Perjantain EM-nostona otetaan A-lohkon kärkikamppailu, jossa lohkoa puhtaalla pelillä johtava Englanti isännöi lohkokakkosta Tshekkiä, joka taistelee toisesta jatkopaikasta Kosovon kanssa. Englanti on tehnyt lohkossa melko lailla mitä on tykännyt ja suurena suosikkina se lähtee myös tähän kotiotteluunsa. Melkein viiden tehdyn maalin keskiarvolla on mukava edetä.
Englantilaiset eivät häkeltyneet Kosovon salama-alusta viime pelissä, vaan niittasivat ensimmäisellä puoliajalla viisi maalia. Toisen jakson alussa Kosovo pääsi vielä iskuetäisyydelle, mutta Englannin voitto oli lopulta selkeä. Gareth Southgaten porukassa on tällä hetkellä julma tulivoima ja 19 maalia neljässä pelissä on elävä todiste siitä. Puolustus ei ole aivan pomminvarma ja siinä piilee isäntien mahdollisuus.
Tshekki nimittäin osaa maalinteon. Karsinnan avausottelussa se hävisi vieraissa Englannille murskalukemin 5-0, mutta sen jälkeen se on neljässä ottelussa tehnyt yhdeksän maalia. Viime ottelussa Montenegrosta ei ollut Tshekille liiemmin vastusta, vaan Jaroslav Šilhavýn suojatit hakivat täydet pisteet 0-3 lukemin. On odotettavissa, että maaleja tullaan näkemään myös perjantaina.
Lyö vetoa ottelusta:
Otaksun siis, että tässä ottelussa tullaan näkemään maaleja. Molemmat joukkueet pystyvät tekemään tulosta ja puolustuksen virheet antavat mahdollisuuksia. Vetosuositus suuntaa siis runsasmaalisuuteen eli vähintään kolmeen maaliin: Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,71. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat