Turkkilaispelaaja sai seurastaan lähtöpassit – osoitti somessa tukensa sotatoimille
Kuva: Getty Images
Saksan 2. Bundesliigassa pelaava FC St. Pauli on antanut lähtöpassit laitahyökkääjälleen Cenk Sahinille. Sahinin potkujen syy on siinä, että hän osoitti Instagramissa avoimesti tukensa Turkin viime viikolla aloittamille, kurdeihin ja Syyriaan kohdistuville sotatoimille.
– Olemme sankarillisten sotilaidemme ja armeijamme puolella. Te olette läsnä rukouksissamme, Sahin kirjoitti sittemmin yksityiseksi muutetussa somepostauksessaan.
Fasismin vastaisuudestaan ja vasemmistolaisista sympatioistaan tunnettu St. Pauli veti tilanteesta omat johtopäätöksensä ja päätti eristää Sahinin joukkueen toiminnasta. Seura toteaa tiedotteessaan, että ”pelaaja on toistuvasti laiminlyönyt seuran arvoja”. Lisäksi päätöksellä todetaan suojeltavan pelaajaa.
-Käytyämme lukuisia keskusteluja fanien, seuran jäsenten ja ystävien kanssa, joiden juuret ovat Turkissa, olemme tietoisia siitä, ettemme voi emmekä aio tuomita muista kulttuuripiireistä kumpiavia eriäviä asenteita. Sitä vastoin tuomitsemme vailla epäilyksiä sotilaalliset toimet. Ne ja niitä kohtaan esitettävä solidaarisuus ovat perustavanlaatuisesti seuran arvoja vastaan, St. Paulin kotisivuilla kirjoitetaan.
Sahinin sopimus on kuitenkin toistaiseksi voimassa ja seura antaa hänelle luvan harjoitella ”vierailevan pelaajan statuksella”. Näin tehdään ilmeisesti oikeudellisista syistä.
Kohun noustua viime viikolla Sahin ei ole kuitenkaan osoittanut minkäänlaista katumusta. Sitä vastoin hän on kirjoittanut edelleen somessa Turkin sotatoimia tukevia viestejä.
Ilman työpaikkaa Sahinin tarvitsee tuskin kuitenkaan pitkään olla. Turkin toisella sarjatasolla pelaava Fatih Karagümrük SK on jo tarjonnut Sahinille työpaikkaa. Seura kirjoitti Twitterissä, että olisi kunnia, jos Sahin päätyisi heille pelaamaan.
25-vuotias Sahin siirtyi St. Pauliin vuonna 2016.
Lähteet: St. Paulin kotisivut ja Besoccer
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua