Dortmund – Paderborn: Borussia on suursuosikki

Bundesliga
Dortmund – Paderborn
Perjantai 22.11. klo 21:30
EM-karsintojen jälkeen on aika palata normaaliin päiväjärjestykseen. Perjantaina pelataan tauon jälkeisen Bundesliga-kierroksen ensimmäinen ottelu, jossa vastakkain ovat europaikkoja hamuava Dortmund ja sarjan tyvipäähän juuttunut sarjanousija Paderborn. Kotijoukkue lähtee otteluun erittäin suurena suosikkina.
Ennen maaottelutaukoa Dortmund otti alkukauden pohjakosketuksen häviämällä Bayern Münchenille vieraissa 4-0. Kotiottelu Paderbornia vastaan tuleekin otolliseen aikaan Lucien Favren suojateille, jotta tappion tuoma paha maku saadaan pois suusta. Isommassa kuvassa Borussian alkukausi on ollut ihan mukava – maalinteko on sujunut ja esitykset ovat olleet varsinkin kotona vakuuttavia. Tanskan maajoukkuemies, keskikentän pohjalla operoiva Thomas Delaney loukkaantui Irlanti-ottelussa, eikä ole muutamaan viikkoon käytettävissä. Nico Schulzin pelikuntoa tarkastellaan vielä.
Paderbornin kauden alku on sujunut todella tahmeasti. Matkassa on ollut kyllä epäonneakin, mutta paikka sarjataulukon häntäpäässä on aivan ansaittu. Tikun nokkaan täytyy erityisesti nostaa vaisut otteet vieraissa: Steffen Baumgartin joukkue on ottanut vieraissa vasta yhden pisteen. Vieraiden sairaustupa on tyhjenemässä lupaavasti, mutta povaan silti vaikeuksia sisuuntunutta Dortmundia vastaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Dortmundin kertoimet ovat luonnollisesti todella matalat ja aasialaiset tasoitukset pilvissä. Eniten vetomielessä kiinnostaa vieraiden jääminen nollille – siinä kerroin tuntuu palkitsevalta, sillä kotonaan Dortmundille on tehty ainoastaan kolme maalia tällä kaudella. Vetosuositus on Paderbornin maalien kokonaismäärä: 0 kertoimella 2,23.
tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys!
Lunasta in 100% talletusbonus näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!