Englanti saanut mahtavan vastaanoton Kosovossa ennen maiden välistä EM-karsintaottelua – ”Tervetuloa, veljet”
Kosovo ja Englanti kohtaavat sunnuntaina EM-karsintaottelussa Kosovossa. Englanti on jo varmistanut kisapaikkansa ensi kesän EM-lopputurnaukseen.
Sen sijaan Kosovon mahdollisuudet ovat jo menneet, sillä Tshekki nappaa toisen kisapaikan lohkosta. Kosovo voi kuitenkin vielä päästä kisoihin Kansojen liigan kautta ensi keväänä.
Ottelu pelataan Kosovon pääkaupungissa Pristinassa. Pristinan pääaukiolla nähtiin suuri banderolli, jossa oli kuva Raheem Sterlingistä, Fabian Delphistä sekä Harry Kanesta. Lisäksi siinä oli teksti, jossa luki ”Welcome, brothers!” eli ”Tervetuloa, veljet”.
Lisäksi kaduilla on nähty useita ”Welcome And Respect” -lippuja.
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate iloitsi joukkueensa saamasta hienosta vastaanotosta Kosovossa.
– Olemme saaneet todella lämpimän vastaanoton. Tämä peli on suuri juhla Kosovolle. On sääli, etteivät he voi enää edetä kisoihin karsinnoista, Southgate sanoi BBC:lle.
Kosovon puolustaja Amir Rrahmani kertoi, että tulevalla ottelulla on myös laajempi merkitys, kuin jalkapallollisesti.
– Olemme ystävällisiä, ja tietysti suhteemme Englantiin ja englantilaisiin ovat hyvät. Tämä ei ole vain poliittinen asia. Tiedä, että Englannin peleissä on ollut rasismia. En tiedä syytä, mutta meidän maassamme sitä ei voi tapahtua, Rrahmani kertoi BBC:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen