Hakalle lisää jatkosopimuksia – avainhankintojen pelipaikat määritelty
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan kaudeksi 2020 noussut FC Haka tiedottaa kotisivuillaan viidestä uudesta pelaajasopimuksesta. Yksivuotisen sopimuksen saivat jo viime kaudella Hakan paidassa Ykköstä pelanneet Jonni Thusberg, 22, Akseli Lehtojuuri, 18, Tino Purme, 21, ja Leevi Antinaho, 17, jatkavat valkeakoskelaisseurassa myös ensi kaudella. Purme pelasi kaudella 2019 Ykkösessä 20 ottelua, Thusberg 14, Lehtojuuri seitsemän ja Antinaho kaksi ottelua.
Uusi sopimuspelaaja edustusjoukkueessa on Hakan oma kasvatti, 16-vuotias Topias Listo. Listo sai seuralta 2+1 -vuotisen sopimuksen. Listoa ei edustusjoukkueessa ole vielä nähty.
Viikonloppuna selvisi, että Hakan viime kauden pelaajista Elias Ahde jatkaa uraansa KPV:ssa. Nyt Haka tiedotti, että seuran jättävät myös Joona Kari, Samuel Mansour, Severi Keskitalo ja Noah Leong.
Hakalla on nyt valmiina 14 pelaajasopimusta. Toimitusjohtaja Olli Huttusen mukaan joukkueen runko on nyt koossa, ja seuraavaksi edessä on varsinaisten vahvistusten hankinta.
Huttunen kertoo Hakan etsivän tolppien väliin ”jo tasonsa näyttänyttä vahvaa veskaria”. Viime kaudella Hakan maalivahteina pelasivat Joonas Immonen ja Santeri Aaltonen, ja heistä toinen todennäköisesti seurassa myös jatkaa.
[readmore from=Haka]
Maalivahdin lisäksi toinen tärkeä hankinta on laadukas toppari.
– Haemme pelaajaa, joka tuo pääpelivoimaa molempien päiden erikoistilanteisiin ja pärjää myös fyysisissä kamppailuissa. Lisäksi haemme vielä hyökkääviä pelaajia, lähinnä keskikentän hyökkäävään rooliin, laitalinkin sekä hyökkääjän rooleihin laadukkaita pelaajia, jotka tuovat taitoa ja uutta laatua joukkueeseen, Huttunen kertoo.
Seuraavista sopimuksista Haka tiedottaa todennäköisesti joulukuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista