HIFK julkaisi yllätyssiirron: Entinen Huuhkaja-pelaaja allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen
Kuva: Juha Tamminen
Sakari Mattila on siirtynyt HIFK:hon. Seura julkaisi Mattilan siirron perjantai-aamuna tiedotteessaan.
30-vuotias keskikenttäpelaaja on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa.
Urallaan muun muassa Italian Serie B:ssä ja Englannin mestaruussarjassa palloillut Mattila on edustanut viimeiset puolitoista vuotta norjalaista Fredrikstadia. Mattila on pelannut Huuhkajissa 11 A-maaottelua.
– Tuon joukkueeseen sellaista johtajaidentiteettiä ja kokemusta. Ronaldinhoa minusta ei saa tekemälläkään, mutta minulla on vahva pelisilmä ja hoidan oman hommani joukkueessa. Minulla on nyt alla rikkinäinen kausi, joten ensi kaudella tavoitteena on saada pelata terveenä ja sitä kautta auttaa HIFK:ta eteenpäin, Mattila totesi HIFK:n tiedotteessa.
– Haluan olla mukana auttamassa seuraa sen seuraavan askeleen ottamisessa ja tehdä töitä sen eteen, että Veikkausliigapaikka sementoituu, ja siitä eteenpäin askel kerrallaan lähteä tavoittelemaan europaikkoja.
Myös HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kommentoi seuran tuoretta hankintaa tiedotteessa.
– Mattila tuo meille todella paljon johtajuutta ja kokemusta, jonka lisäksi hänellä on myös paljon haluja olla tässä meidän projektissa mukana, ja viemässä HIFK:ta eteenpäin. On todella hienoa saada joukkueeseen pelaaja, joka myös oli halukas sitoutumaan HIFK:hon pidemmäksi aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa