HIFK-puolustukseen kova vahvistus: ”Klubin voittaminen tietysti tärkeää”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK tiedottaa kotisivuillaan tehneensä sopimuksen 24-vuotiaan Joel Meron kanssa. SJK:sta siirtyvän isokokoisen topparin sopimus on yksivuotinen.
– Tosi mahtavat fiilikset on sopimuksesta! Kun on sopimus katkolla kauden jälkeen on aina hieman stressaavaa, kun ei vielä tiedä, minne päätyy seuraavaksi, Mero toteaa HIFK:n tiedotteessa.
– Olin kaksi ja puoli vuotta Seinäjoella, jossa oli kuten kaikki varmasti tietävät aika vaikeat vuodet. Tuntui, että oli aika hakea uutta kohdetta ja haastetta. Monet seurat olivat minuun yhteydessä, mutta lopulta IFK valikoitui uudeksi seuraksi, sillä se tuntui samalla sekä jännittävältä että oikealta vaihtoehdolta.
Lahtelaislähtöinen Mero pelasi SJK:n paidassa kolmen kauden aikana yhteensä 49 veikkausliigaottelua. Sitä ennen hän pelasi Veikkausliigaa myös KTP:ssä ja FC Lahdessa. Mero haki taannoin myös jalansijaa ulkomailta Borussia Mönchengladbachista, mutta vaikea jalkavamma vaikeutti merkittävästi maailmanvalloitusta.
Meron mietteet ensi kauden tavoitteista ovat varmasti HIFK-fanien mieliin.
– Nyt haluan pelata hyvän kauden IFK:ssa, ja vaikken vielä ole tavannut muuta joukkuetta, niin lähdemme parantamaan sijoitusta ensi kaudella. Ja Klubin voittaminen on tietysti myös erittäin tärkeää, Mero korostaa.
Nuorisomaajoukkueista tuttu Mero mielii tehdä vielä uuden yrityksen ulkomaille, ja sitä varmasti onnistuminen HIFK:ssa auttaisi.
– Pari vuotta sitten Saksan reissun aikaan minulle tuli aika paha nilkkavamma. Hetken aikaa näytti jopa siltä, että joutuisin lopettamaan jalkapallon kokonaan, mutta sain sen onneksi taas kuntoon. Kun sitten pääsi takaisin pelirytmiin, niin tunsin, että haluan vielä jonain päivänä päästä takaisin ulkomaille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan