Hoffenheim – Paderborn: Isäntien voittoputkelle jatkoa?
Kuva: Getty Images
Bundesliga
Hoffenheim – Paderborn
Perjantai 01.11. klo 21:30
Saksan Bundesliga-kierros avataan perjantaina ottelulla Hoffenheimin ja Paderbornin kesken. Kolmen perättäisen voiton myötä isännät ovat nousseet sarjan keskivaiheille, mutta Paderborn on viime kierroksen avausvoitostaan huolimatta tukevasti sarjan jumbona. Perjantaina sarjanousijoilla on kova testi nousukuntoista Hoffenheimiä vastaan.
Hoffenheimin alkukausi oli vaikea, mutta kolmelta viime kierrokselta tilillä on siis kolme voittoa. Aivan näin vakuuttavia eivät peliesitykset ole olleet, vaan Hoffenheimillä on ollut voitoissaan myös onnea mukana. Joka tapauksessa voittoputki antaa kovan buustin itseluottamukselle. Alfred Schreuderilla on hieman päänvaivaa kokoonpanon kanssa, sillä loukkaantumiset vaivaavat joukkuetta.
Paderbornin vaikeudet Bundesligassa juontavat juurensa heikkoon puolustuspeliin – itse asiassa joukkueen hyökkäys vaikuttaa tälle tasolle aivan riittävältä – onhan se tehnyt sarjassa yhtä monta maalia kuin illan isännätkin. Steffen Baumgartin pitää löytää keinot puolustuksen tiivistämiseksi, sillä muussa tapauksessa visiitti Bundesligaan jää ranskalaiseksi. Pistekin tämän illan kamppailusta olisi jonkunlainen yllätys.
Lyö vetoa ottelusta:
Paderborn on siis pystynyt tekemään maaleja, mutta markkinoilla tätä on jopa ylikorostettu. Kerroinasettelu on niin jyrkkä, että olen pakotettu tekemään pikkuyrityksen vieraiden jäämisestä maaleitta. Vetosuositus on siis Paderborn – maalien määrä alle 0.5 kertoimella 3,10. Komea kerroin kattaa kyllä riskin. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä