Huuhkajien maalilla vahvasti pelannut Jesse Joronen nauttii haasteista: ”Helppoja otteluita ei pidä toivoakaan”
Kuva: Getty Images
Suomalaismaalivahti Jesse Jorosen edustama Brescia pyrkii sunnuntaina irti yli kuukauden kestäneestä voitottomasta kierteestä Italian Serie A:ssa, kun se kohtaa vieraskentällä AS Roman.
Nousijajoukkue Brescia voitti sarjakauden avausottelussaan Cagliarin 1-0 ja syyskuun 21. päivä Udinesen samoin lukemin. Sen jälkeen saldona on kuusi tappiota ja yksi tasapeli. Ennen maaottelutaukoa Fabio Grosso tuli päävalmentajaksi potkut saaneen Eugenio Corinin tilalle, mutta Grosson urakka alkoi 0-4-tappiolla Torinoa vastaan.
Helpolla pistetili ei kartu myöskään sunnuntaina AS Roman vieraana, mutta helppoja pisteitä mainiosti Kreikkaa vastaan Suomen maalilla maanantaina torjunut Joronen ei kaipaakaan.
– Ei missään nimessä. Mitkään peli eivät ole helppoja. Ei sitä mielestäni pidä toivoakaan, että halutaan helppoja otteluita. Mielenkiintoista on nimenomaan se, miten pystytään hankkimaan pisteitä vaikeista otteluista.
– Se ratkaisee kauden lopussa, kuinka hyvin se on onnistunut. Koska kaikki pelit ovat lähtökohtaisesti vaikeita. Ne pitää nimenomaan kääntää omalla työnteolla ja joukkuepelaamisella, Joronen pohti SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Joronen on jo tähän mennessä päässyt pelaamaan Italiassa suurilla ja legendaarisilla stadioneilla, kuten Milanon San Sirolla ja Napolin San Paololla. Lauantaina listaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä lisätään Rooman Stadio Olimpico.
– Olen sen verran tylsä vastaamaan näihin kysymyksiin, että minä en peleissä niitä kerkeä kauheasti ihailemaan. Keskityn peliin ja pelaan pelin, siinä ei sen puolesta kauheasti tule mietittyä, että onpa siisti paikka, Joronen naurahtaa.
AS Roma – Brescia -ottelu nähdään suoran lähetyksenä Ruudussa sunnuntaina klo 15.50 alkaen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen