IS: Huoltajalegenda sai presidentiltä henkilökohtaisesti kutsun Linnan juhliin – ”Meillä synkkasi aika hyvin”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueiden huoltajana yli neljän vuosikymmenen ajan työskennellyt Gunnar Yliharju on ollut näkyvästi esillä Huuhkajien EM-juhlahumussa. Yliharjun tunteikas TV-haastattelu Ylen A-Studiossa Liechtenstein-ottelun alla kosketti lukuisia suomalaisia, ja perjantain ottelun jälkeen hän sai ansaittuja huomionosoituksia muun muassa Teemu Pukilta ja Tim Sparvilta.
79-vuotiaan Yliharjun viikko oli kaiken kaikkiaan hieno, sillä hän sai perjantaisen pelin alla kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle presidentinlinnaan. Kutsun ojensi Yliharjulle presidentti Sauli Niinistö omakätisesti.
– Satuin menemään sisälle stadionille samaan aikaan kuin Niinistö. Silloin hän pyysi minut sivuun ja ojensi kirjekuoren, Yliharju kertoo Ilta-Sanomille (IS:n koko juttu löytyy täältä).
- Tämä oli hieno ele, jota arvostan todella paljon.
Postimies Pate on saanut kilpailijan. Postimies Sale joutuu jakamaan kutsut linnan juhliin itse, jotta väki saa tiedon taivaspaikastaan. "Gunu" Yliharju kuuluu valittujen joukkoon ja ansiosta. #Huuhkajat is.fi/huuhkajat/art-…
is.fi
Presidentti Niinistö yllätti kansan hurmanneen huoltajalegendan: kutsui Gunnarin, 79, linnan...
Jalkapallomaajoukkueiden pitkäaikainen huoltaja Gunnar Yliharju on saanut kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin