Lokomotiv Moskova – Leverkusen: Pakkovoiton paikka
Kuva: Getty Images
Mestarien Liiga
Lokomotiv Moskova – Leverkusen
Tiistai 26.11. klo 19:55
Mestarien Liiga jatkuu tällä viikolla. D-lohkossa kohtaavien Lokomotivin ja Leverkusenin tilanne on käymässä kiperäksi, sillä molemmilla on neljän ottelun jälkeen kolme pistettä ja lohkokakkonen Atletico Madrid on päässyt jo neljän pisteen karkumatkalle. Jotta toiveita jatkopaikasta voisi elätellä, molemmat joukkueet tarvitsisivat nyt ehdottomasti voiton. Tasapelillä ei tässä kahinassa tee oikein mitään.
Lokomotiv ei ole tällä hetkellä kovin häävissä iskussa. Voitot ovat kiertäneet, mutta viime perjantaina sellainen viimein tuli kotimaan sarjassa kevyestä Tambovista. Lokomotivin puolustus ei ole toiminut odotusten mukaan, eivätkä alakerran poissaolot ole helpottaneet asiaa yhtään. Lokomotivilta puuttuu tässä ottelussa muonavahvuudesta hyvinkin kourallinen pelaajia.
Leverkusen on saanut peliään kasaan viime viikkoina. Lukas Hradeckyn odotetaan jatkavan maalilla. Myös Leverkusenilla on loukkaantumisia, mm. Joel Pohjanpalon ikävä vamma maajoukkueen treeneissä. Peter Bosz joutuukin järjestelemään yläkertaansa uusiksi, mutta aivan iskukykyinen yhdistelmä vierailta on odotettavissa. Kumpikaan joukkue tuskin lähtee tässä ottelussa peruuttelemaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Leverkusen on markkinoilla asetettu ottelussa suosikiksi ja nämä kertoimet ovat mielestäni liian oikein, jotta niiden pelaamisesta saisi minkäänlaista etua. Sen sijaan runsasmaalisuudessa voisi olla ideaa. Lokomotivin matseissa tapahtuu ja Leverkusen pystyy myös aiheuttamaan hässäkkää. Ottelun edetessä saattaa joukkueiden taktiikka muuttua entistä hyökkäävämmäksi. Vetosuositus on siis Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,85. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa