Ruotsalaisseuran ikonilla huikea jäähyväisottelu – kahden maalin ilta tuotti elintärkeän voiton Eurooppa-liigassa
Torstai oli tunteellinen päivä Markus Rosenbergille. Ruotsalaisjätti Malmö FF:n kapteeni pelasi seuran riveissä viimeisen ottelunsa Eurooppa-liigan kamppailussa Kiovan Dynamoa vastaan.
Jo ennen ottelua oli huomattavissa, mitä Rosenberg merkitsee Malmön kannattajille. Kannattajapääty oli räätälöinyt seuralegendan kunniaksi tifon, jossa koreili vakuuttavan kokoinen ja ylväs kuva Rosenbergista.
Markus Rosenberg has spent over 20 years at Malmo
It's his final EVER game for the club
He scores a winner in the 96th minute
Limbs, scenes and everything else
#EuropaLeague #OptusSport
Rosenbergilla oli iso työ pidättää tunteitaan katsellessaan kannattajien huikeaa kunnianosoitusta ennen ottelun alkua.
– Näin naamani, ja sitten se (kyyneleet) repesi. Sen jälkeen en enää pystynyt katsomaan sitä, Rosenberg sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
37-vuotiaan Rosenbergin jäähyväisottelu ei olisi voinut juuri paremmin häneltä sujua. Ruotsalainen teki kaksi maalia, kun Malmö kukisti Dynamon 4-3.
Erityisen makeaksi pelin kotijoukkueelle ja Rosenbergille teki se, että voittomaali syntyi vasta pelin kuudennella lisäaikaminuutilla. Ja kyllä, juuri Rosenbergin toimesta.
Voittomaali oli näyttävä rysä. Jo Inge Berget keskitti laadukkaasti oikealta laidalta Rosenbergille, joka ohjasi matalalla olleen pallon taidokkaasti takanurkkaan yhdellä kosketuksella.
Maalinsa jälkeen ikinonnellinen kapteeni ryntäsi kohti päätykatsomoa ja ampautui kotijoukkueen kannattajien syleilyyn. Hetkestä saattoi aistia, miten paljon kyseinen maali merkitsi niin kipparille kuin kannattajille.
Malmölle pisteet olivat elintärkeät Eurooppa-liigan pudotuspelien jatkopaikkaa ajatellen. Voitolla se nousi toiseksi B-alkulohkossa ja kiri eron Dynamoon kahteen pisteeseen. Malmöllä on yhä sauma jopa lohkovoittoon, jos se kukistaa pisteen edellä olevan FC Kööpenhaminan vieraskentällä joulukuun 12. päivä.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”