VAR-tuomio kiehautti valmentajan tunteet Mestarien liigassa – kahden maalin johto suli hetkessä tasapeliksi: ”Täysi sirkus, ei auta lainkaan”

Kaksi punaista korttia, neljä maalia, lisäajan viimeisellä minuutilla tuomittu rangaistuspotku ja VAR-tuomio.
Kaikki edellä mainitut asiat nähtiin keskiviikkoiltana Dinamo Zagrebin ja Shakhtar Donetskin välillä pelatun Mestarien liigan ottelun viimeisen 20-minuuttisen aikana. Paikan päällä Maksimir-stadionilla ottelua seurannut yleisö ei ollut uskoa silmiään, kun hurja kamppailu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3-lukemiin.
Avausjakson jälkeen peli oli 1-1-tilanteessa. 74. minuutilla alkoi tapahtua, kun saksalainen erotuomari Felix Brych antoi Zagrebin Nikola Morolle toisen keltaisen kortin ja sen myötä punalapun. Viisi minuuttia myöhemmin pelissä nähtiin myös toinen punainen kortti, kun tällä kertaa Shakhtarin ukrainalaispeluri Marlos otti toisen varoituksensa kuuden minuutin sisään ja lensi suihkuun.
Luka Ivanusec siirsi Zagrebin 2-1-kotijohtoon 83. minuutilla, ja kuusi minuuttia myöhemmin Arijan Ademi lisäsi johdon jo kahteen maaliin. Sillä hetkellä vaikutti luonnollisesti vahvasti siltä, että Zagreb pokkaa kolme pistettä laariin ja nousee C-lohkon kakkoseksi Manchester Cityn perään.
Toisin kuitenkin kävi. Junior Moraes kavensi pelin 2-3:een lisäajan kolmannella minuutilla, ja Shakhtarin toiveet pisteestä heräsivät eloon.
Jännitys huipentui lisäajan viimeisellä minuutilla, kun Shakhtarille tuomittiin rangaistuspotku videotuomarijärjestelmä VAR:n puututtua peliin. Erotuomari Brych tuomitsi 11-metrisen katsottuaan videolta rikkeen tapahtuneen rangaistusalueella. Vrassikärki
Krotian jalkapallosta kirjoittava toimittaja Juraj Vrdoljak väitti Twitterissä Zagrebin valmentajan Nenad Bjelican laukoneen suustaan tulisia kommentteja pelin jälkeen. Luotsin mielestä loppuhetkien rangaistuspotkun tuomitseminen oli iso vääryys.
– VAR on kasa paskaa. Heittäkää se pois, en tarvitse sitä, se vain imee tunteet pois. Se on täysi sirkus eikä auta lainkaan, Bjelica tylytti Vrdoljakin mukaan.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto