Arsenalin kapteeni katosi tappioasemassa vessaan – valmentajakaan ei huomannut: ”Jos pitää mennä, niin silloin pitää mennä”

Tarkkasilmäisimmät huomasivat torstaina, että Arsenal pelasi muutaman minuutin Brightonia vastaan yhden pelaajan vajaalla, vaikkei ollutkaan saanut punaista korttia.
Selitykseksi paljastui niinkin yksinkertainen syy, että kapteeni Pierre-Emerick Aubameyangin oli päästävä kesken kaiken vessaan. Gabonilaiskärki katosi kentältä 88. minuutilla stadionin uumeniin, mutta palasi takaisin vielä ennen loppuvihellystä.
Osa Arsenalin kannattajista ei ollut tyytyväinen Aubameyangin toimintaan, sillä lontoolaisseura oli tuossa vaiheessa tappiolla maalein 1-2, jotka olivat lopulta myös loppulukemat. Arsenal oli vieläpä vaihtanut Alexander Lacazetten kymmenisen minuuttia aiemmin kentältä pois, joten Arsenal yritti kiriä Brightonia kiinni ilman varsinaista ysipaikan pelaajaa.
Arsenalin väliaikaisvalmentaja Fredrik Ljungberg puolusti Aubameyangia ja sanoi, että vastaavassa tilanteessa ei voi muutakaan. Itse hän tajusi Aubameyangin lähteneen kentältä vasta, kun hän näki hyökkääjän tulevan nurmelle takaisin.
– Minä en itse asiassa edes huomannut, että hän tuli kentältä pois. Näin vain hänen menevän takaisin oltuaan poissa pari minuuttia, sanoi Ljungberg Goalin mukaan.
– Jos pitää mennä, niin silloin pitää mennä, mutta jos on paha olo, niin on paha olo. Sille ei voi mitään.
The funny this is, Freddie Ljungberg didn’t even notice he went off. The banter continues.
sportbible.com/football/funny…
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan