Celtic vei Old Firmin – HJK:n ex-hyökkääjä missasi cup-finaalissa rankkarin
Kuva: Getty Images
Sateisessa Skotlannissa pelattiin sunnuntaina kauden toinen ”Old Firm”, tällä kertaa Liigacupin finaalissa. Kuten syyskuun ensimmäisenä päivänä liigaottelussakin, vei Glasgow’n paikallisen nytkin nimiinsä Celtic – nyt numeroin 0-1.
Rangers oli hävinnyt edellisen derbyn jälkeen, vain yhden ottelun, lokakuun alussa Eurooppa-liigassa Young Boys Berniä vastaan. Ei tosin Celtickään ollut kokenut kuin yhden tappion syyskuun alun jälkeen, ja cup-finaaliin se tuli 11 ottelun voittoputkessa. Vastakkain oli siis kaksi erinomaisen hyvävireistä joukkuetta.
Ottelun ainoan maalin teki vapaapotkusta Christopher Jullien juuri ennen tunnin täyttymistä. Ryan Christie keskitti, ja ranskalaispuolustaja jatkoi ykkösellä pallon verkkoon. Maalin voi todeta syntyneen jokseenkin pelitapahtumien vastaisesti, sillä maalipaikkoja oli siihen saakka luonut lähinnä vain Rangers.
Rangers sai kuitenkin tilaisuuden nousta tasoihin miltei heti perään. Celtic-puolustaja Jeremie Frimpong kaatoi rangaistusalueella Rangers-pelaajan, ja tuomari vei pallon pilkulle. Kaiken lisäksi Frimpong komennettiin suoralla punaisella suoraan aikaiseen suihkuun.
Rankkaria asettui ampumaan HJK:n entinen kärkimies Alfredo Morelos. Kolumbialainen sai kuitenkin pettyä, kun Celticin maalivahti Fraser Forster pystyi hyvään torjuntaan.
[readmore from=Old-Firm]
Ottelun lisäajalla Morelos sai vielä erinomaisen tilaisuuden tasoitukseen, mutta kuti karkasi ohi maalin. ”Skotlannin klassikot” ovat olleet Morelosille vaikea pala purtavaksi. Morelos on pelannut nyt 11 Old Firm -ottelua, mutta ei ole tehnyt näissä vielä maalin maalia.
Pelin kulusta kertoo paljon se, että Forsterillle tilastoitiin seitsemän torjuntaa, ja Rangersin maalivahti Allan McGregorille ei ainuttakaan. Kulmapotkuja Rangersilla oli 11 Celticin yhtä vastaan.
Huuhkajien Glen Kamara otettiin vaihtoon 71. peliminuutilla. Vaihtoon saattoi vaikuttaa sekin, että Kamaralla oli avausjaksolta varoitus allaan. Vaihtoonsa saakka suomalainen oli melko hyvin esillä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa