Euroopan MM-karsintasysteemiin pieni muutos: Kansojen liigasta voi päästä jatkokarsintaan – lohkovaihe säilyy

Euroopan jalkapallon maanosaliitto Uefa tiedotti muutoksesta miesten MM-karsintasysteemissä. Qatarin vuoden 2022 MM-karsinnoissa entinen lohkovaihe säilyy, mutta jatkokarsinta uusiutuu.
Kymmenen MM-karsintojen lohkovoittajaa pääsevät suoraan MM-kisoihin edelleen. Tulevaisuudessa jatkokarsinta sisältää kuitenkin välierä- ja finaalikierroksen.
Jatkokarsintaan pääsevät kaikki lohkojen toiseksi sijoittuneet. Lisäksi Kansojen liigasta tulee mukaan kilpailun rankingin kaksi parasta, jotka eivät ole sijoittuneet varsinaisessa karsinnassa lohkossaan kahden parhaan joukkoon.
Nämä 12 joukkuetta jaetaan kuuteen ottelupariin, joiden voittajat etenevät jatkokarsinnassa toiselle kierrokselle. Kisapaikan lunastaa voittamalla myös toisen kierroksen otteluparin. Pudotuspelit ovat yksiosaisia.
Euroopasta MM-kisoihin pääsee siis yhteensä 13 maata, jotka koostuvat kymmenestä karsintojen lohkovoittajasta ja kolmesta jatkokarsintojen toisen kierroksen voittajasta.
Muokattu kello 22.32: Lisätty maininta siitä, että pudotuspeliparit ovat yksiosaisia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot