Wigan – West Bromwich: Putoaja- ja nousijakandidaatti vastakkain
Kuva: Getty Images
Championship
Wigan – West Bromwich
Keskiviikko 11.12. klo 21:45
Championshipissä pelataan viikkokierrosta ja otan noston Wiganin ja West Bromwichin välisestä ottelusta. Joukkueet operoivat eri puolilla sarjataulukkoa: Wigan on voitottoman putken myötä valunut putoamisviivan alle. West Bromwich puolestaan paistattelee voittoputkessa ja on suoran nousijan paikalla toisena. Joukkueen välinen tasoero näyttää suurelta ja sitä se onkin.
Olen jo alkukaudesta veikkaillut Wigania putoajaksi ja viimeaikaisten esitysten myötä tämä uhka alkaa realisoitumaan. Paul Cookin suojatit ovat ottaneet viimeisestä kuudesta ottelusta ainoastaan yhden pisteen. Lutonia vastaan joukkue johti pitkään, mutta aivan lopussa Luton teki kaksi maalia ja Wigan sai lähteä kotiin lamaannuttava tappio niskassaan. Maalivahti David Marshall on edelleen loukkaantuneena, kuten pari muutakin avauksen pelaajaa. Lisäksi joukkueen paras maalintekijä Cheyenne Dunkley kärsii pelikieltoa.
West Bromwichillä puolestaan poissaolomurheita ei ole ollenkaan. Viikonloppuna Slaven Bilicin joukkue näytti voimaansa, kun se murskasi kauden ylisuorittajan Swansean lukemin 5-1. WBA porskuttaa Championshipissä kuuden ottelun voittoputkessa ja se on Leedsin kanssa tukevasti tarjolla ensi kaudeksi Valioliigaan. Kausi on pian puolivälissä ja West Bromwich on hävinnyt sarjassa vasta kerran.
Lyö vetoa ottelusta:
Vierassuosikit voivat olla vaarallisia, mutta lähden silti WBA:n kelkkaan, sillä kaikki puoltaa tällä hetkellä. Valitsen tipsiin vetomuodon, jossa maalin voitolla saa panoksen takaisin: Aasialainen tasoitusveto, West Bromwich -1 kertoimella 1,98. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sensaatio! Erling Haaland iski kaksi maalia ja pudotti Brasilian MM-kisoista
- Yle: Santeri Haarala palaa Veikkausliigaan
- Hurja korruptioväite MM-kisoissa! Vaikuttiko Donald Trump isoon päätökseen?
- Cristiano Ronaldo puhui tulevaisuudestaan Portugalin maajoukkueessa
- Pelikielto kumottiin – MM-tähti saa sittenkin pelata
- TMW: Useat seurat Niklas Pyyhtiän kintereillä – neuvottelut käynnissä
- Kreikkalaismedia: Kreikan mestari hankkimassa Kaan Kairisen – seurat päässeet sopuun siirtokorvauksesta
- 13 vuotta huipulla riitti – nyt Niklas Süle kertoo, miksi valitsi amatöörijalkapallon
- Paraguayn valmentaja selitti syitä julkisuudessa tuomitulle pelitavalle
- Tilastot paljastavat: Onko tässä MM-kisojen pahin floppi?
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Erling Haaland hiljensi brasilialaiset– uskomattomat maalit!
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Paraguayn valmentaja selitti syitä julkisuudessa tuomitulle pelitavalle