Adrian Mutu on Romanian alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkueen uusi päävalmentaja. Romanian jalkapalloliitto tiedotti asiasta keskiviikkona sivuillaan.

Mutu on yksi Romanian kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, joka pelasi A-maajoukkueessa 77 ottelua ja teki niissä 35 maalia.

Entinen hyökkääjä ei ole saanut kovin hyvää vastaanottoa pestiinsä kovasta statuksestaan huolimatta. Romanialaissivusto Digisportin kyselyssä suurin osa lukijoista oli sitä mieltä, ettei Mutu ole sopiva henkilö nuorten romanialaispelaajien käskyttäjäksi.

Kyselyyn osallistui 19 410 lukijaa, joista 15 015 oli sitä mieltä, että Mutu ei ollut paras valinta tehtävään.

Vuonna 2016 pelaajauransa lopettanut Mutu, nyt 41, muistetaan urallaan myös ikävistä asioista. Hän joutui maksamaan englantilaisjätti Chelsealle peräti 17 miljoonan euron suuruiset korvaukset kokaiinikärynsä aiheuttamista vahingoista ja sopimusrikosta. Chelsea purki pelaajan sopimuksen tämän jäätyä kiinni kokaiinin käytöstä syyskuussa 2004.

Myöhemmin urallaan Mutu jäi sibutramiinin käytöstä. Vuonna 2010 tapahtuneen käryn takia hän joutui yhdeksän kuukauden pelikieltoon. Chelseassa tapahtuneen kärytapauksen seurauksena hän kärsi seitsemän kuukauden pannan.