Ruotsalaislehti: Tunnettu jalkapallopersoona luuli lähtevänsä Tinder-treffeille – sen jälkeen alkoi karmea tapahtumasarja
Kuva: Getty Images
Ruotsalaislehti Expressen kertoo sivuillaan alkuvuodesta 2019 tapahtuneesta tapahtumasarjasta, jossa ruotsalainen jalkapallopersoona lähti Tinder-treffeille ja joutui sen jälkeen kokemaan järkyttävän tapahtumasarjan.
Lehti ei kerro suoraan, kenestä julkkisfutaajasta – nykyisestä tai entisestä – on kyse. Todennäköisesti kyse on kuitenkin jo pelaajauransa lopettaneesta miehestä.
Futaaja luuli lähtevänsä deittisovellus Tinderin kautta normaaleille treffeille ja tapaavansa naisen. Sen sijaan hän kohtasikin viisihenkisen miesjoukon, joka sieppasi hänet metsään. Joukko uhkasi miehen henkeä ja tyhjensi tämän pankkitilin.
Expressenin mukaan miestä pidettiin vankina metsässä kahden tunnin ajan ja häntä uhkailtiin veitsellä. Hänen tililtään ja lompakostaan vietiin yhteensä 109 000 Ruotsin kruunua eli yli 10 000 euroa.
Miesjoukko on nyt saanut syytteen tapahtuneesta. Miehiä syytetään muun muassa ryöstöstä ja sieppauksesta. Tapausta aletaan käsitellä oikeudessa tammikuun 30. päivä.
Ryöstön kohteeksi joutunut mies ei Expressenin mukaan halunnut kommentoida tapausta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Virallista: KuPS hankki puolustajan Ruotsista
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- IFK Mariehamn sopimukseen ruotsalaispelaajan kanssa
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- Virallista: KuPS hankki puolustajan Ruotsista
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- IFK Mariehamn sopimukseen ruotsalaispelaajan kanssa