Talven yllättävin siirto kaatui – AC Milan oli hankkimassa puolustajaa Englannin kakkostason häntäpäästä
Kuva: Getty Images
Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Wigan kertoo verkkosivuillaan, että sen laitapuolustaja Antonee Robinsonin siirto Italian suurseura AC Milaniin on kaatunut.
Wigan ja Milan pääsivät jo sopuun Yhdysvaltojen maajoukkuepakin siirtosummasta, ja Robinson, 22, matkusti perjantaina aamulla Italiaan lääkärintarkastukseen. BBC:n tietojen mukaan Wigan olisi saanut Robinsonista noin seitsemän miljoonan euron siirtokorvauksen, joka olisi voinut nousta bonusten myötä lähes 12 miljoonaan.
– Toivottavasti se [siirto] menee läpi, koska hän todellakin ansaitsee sen, kommentoi Wiganin päävalmentaja Paul Cook BBC:lle perjantaina ennen diilin kariutumista.
Milanossa tehdyssä tarkastuksessa selvisi, että Robinsonille olisi pitänyt tehdä vielä lisää testejä, joita ei olisi ehditty saamaan loppuun ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Näin ollen hän jatkaa vielä uraansa Englannin toisella sarjaportaalla.
AC Milan reagoi kaatuneeseen siirtoon kutsumalla Uruguayn maajoukkueen laitapelaaja Diego Laxaltin takaisin lainapestiltä Torinosta. Torstaina Milan lainasi Sveitsin maajoukkuepakki Ricardo Rodríguezin hollantilaiselle PSV Eindhovenille loppukaudeksi.
Robinson siirtyi Wiganiin kasvattajaseurastaan Evertonista kesällä 2018 lainasopimuksella ja vuotta myöhemmin pysyvällä siirrolla. Tällä kaudella hän on pelannut Wiganin kanssa 30 ottelua ja tehnyt yhden maalin. Hän on syntynyt Englannissa, mutta omaa Yhdysvaltojen kansalaisuuden isänsä kautta ja on pelannut jenkkien A-maajoukkueessa seitsemän ottelua. Wigan on 29 kierroksen jälkeen Englannin Mestaruussarjassa kolmanneksi viimeisenä, neljän pisteen päässä putoamisviivasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”