La Liga
Valladolid – Leganes
Perjantai 03.01. klo 20:00

La Ligassa vuoden ensimmäinen kierros pelataan heti tammikuun alussa ja perjantaina viihteenämme on kaksi ottelua, joista aikaisempi Valladolid – Leganes nousee vihjeisiin. Sarjan 14. sijalla oleva Valladolid ei ole saanut maistaa voiton makua hetkeen, kun taas elämänlangasta kiinni saanut Leganes yrittää ylöspäin sarjan toiseksi viimeiseltä paikalta.

Valladolidin kotiottelut ovat olleet rutikuivia johtuen joukkueen ultradefensiivisestä pelityylistä. Maaleja on nähty keskimäärin vain puolitoista per kotiottelu. Pucelan tilastoissa on kyllä sen verran klappia, että joukkue on ollut varsinaisiin pelitapahtumiin nähden jonkun verran onnekas. Viimeksi Sergio Gonzalesin suojatit menettivät viime hetkellä voiton Valenciaa vastaan. Tässä ottelussa Sergiolla on päänvaivaa puolustuksen loukkaantumisten kanssa.

Leganes on puolestaan alkukaudesta ollut epäonnen soturi. Voitot kiersivät pitkään, eikä maaleja tahdottu saada aikaiseksi oikein mistään. Viime kierroksilla marraskuussa puikkoihin tulleen Javier Aguirren luotsaama joukkue on kairannut kipeästi tarvitsemiaan pisteitä, eikä tilanne ole enää aivan toivoton – varsinkin kun potentiaalia paremaan selkeästi on. Vieraissa Los Pepineros hakee vielä ensimmäistä voittoaan.

Lyö vetoa ottelusta:

Tällä hetkellä Valladolid ei ole minun pahveissani joukkueista parempi ja se ei nauti suosikkiasemasta tässä ottelussa. Maaliodottama on ottelun tärkeyden ja isäntien pelityylin vuoksi melkoisen alhaalla. Vetomielessä kiinnostaa Leganesin menestys, mutta tasapeliriskin ollessa korkeahko, otetaan tasapelistä panos takaisin. Vetosuositus on Tasapeli ei vetoa: Leganes voittaa kertoimella 2,01.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO