Virallista: Pikkuhuuhkajien laitapelaaja siirtyy Portugaliin
Kuva: Juha Tamminen
Portugalin toisella sarjatasolla pelaava Varzim SC vahvistaa kotisivuillaan lainanneensa 21-vuotiaan Mikael Soisalon loppukauden ajaksi. Lainaan sisältyy myös osto-optio.
Laitalinkkinä pelaava Soisalo siirtyy Portugaliin belgialaisesta Zulte Waregemista, jota hän on edustanut kesästä 2018 lähtien. Kaikkiaan Soisalolle on kertynyt otteluita Belgian pääsarjassa 22, joissa hän on tehnyt ja syöttänyt yhden maalin. Tällä kaudella Soisalo pelasi Zulte Waregemin edustusjoukkueessa kuitenkin vain kaksi ottelua, kauden kahdella ensimmäisellä kierroksella.
– Minulla on suuret halut auttaa Varzimia yltämään tavoitteisiinsa. Olen kuullut seurasta paljon hyvää ja tiedän sarjan tason olevan kilpailukykyinen. Olen siirrosta erittäin onnellinen ja aion antaa parastani, Soisalo kommentoi seuran tiedotteessa.
[readmore from=Soisalo-Mikael]
181-senttinen Soisalo on kolunnut läpi Suomen nuorisomaajoukkueet ja on pelannut Pikkuhuuhkajissa 11 maaottelua. Suomessa hän teki läpimurtonsa Ilveksessä, kun HJK:ssa ei ollut peliaikaa tarjolla.
Varzim on 18 joukkueen sarjassa 18 pelatun kierroksen jälkeen sijalla kahdeksan. Sarjan kaksi parasta nousee ensi kaudeksi pääsarjaan. Varzimilla on eroa sarjakakkoseen yhdeksän pistettä.
LUE MYÖS:
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Viljami Sinisalo jätettiin poikkeuksellisesti Celticin penkille
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla
- Entisen tähtihyökkääjän kaudelle vahva alku: maali jokaisella laukauksella
- Video HJK:n voittomaalista nousi isoksi puheenaiheeksi