Coppa Italia: Cristiano Ronaldo nosti Juventuksen lopussa tasoihin – AC Milan oli pitkään kiinni voitossa välierien avausosassa
Kuva: Getty Images
AC Milan ja Juventus kohtasivat torstaina Coppa Italian välierien avausosassa. San Sirolla pelattu ottelu päättyi lopulta 1-1 lukemiin.
Kotijoukkue aloitti ottelun pirteästi, ja hallitsi ensimmäistä jaksoa. Maalipaikat kirjattiin milanolaisille lukemin 8-1. Paras paikka osui Davide Calabrialle, jonka vedon Gianluigi Buffon kuitenkin pystyi torjumaan kulmapotkuksi.
Vieraiden jakson ainoa paikka osui Juan Cuadradolle, mutta hän ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Gianluigi Donnarummaa. Avausjaksolla ei siis maaleja nähty.
Milan siirtyi ottelussa johtoon 61. minuutilla Ante Rebićin osumalla. Kroatialainen laukoi pallon volleysta verkon perukoille boksin sisältä. Syötön maaliin antoi Samu Castillejo.
Juventus pääsi pelaamaan 71. minuutista lähtien miehen ylivoimalla, kun kotijoukkueen Theo Hernández sai ulosajon toisen keltaisen kortin myötä.
Vieraat onnistuivat lopulta tasoittamaan kamppailun lisäajalla. Cristiano Ronaldon saksipotku osui Calabrian käteen boksin sisällä, ja pallo vietiin pilkulle. Portugalilainen ampui pallon rankkarista keskelle ohi Donnarumman. Lisäosumia kamppailussa ei enää nähty, joten toiseen osaotteluun Torinoon lähdetään tasatilanteesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman