Huuhkajien kaksikko sai uuden päävalmentajan Italian Serie A:ssa
Kuva: Getty Images
Uutisoimme aiemmin tänään, että Jesse Jorosen ja Simon Skrabbin edustama Brescia on antanut kenkää päävalmentaja Eugenio Corinille. Nyt Brescia kertoo pestanneensa hänen tilalleen uruguaylaisen Diego Lópezin.
Italialainen Corini, 49, valmensi Bresciaa jo toista kertaa tällä kaudella. Hän sai ensiksi kenkää marraskuussa, mutta hänet palkattiin kuukauden päästä takaisin, kun hänen seuraajansa Fabio Grosso oli johdattanut joukkueen kolmeen peräkkäiseen tappioon yhteismaalein 0-10. Corinin jälkimmäinen pesti kesti kahdeksan ottelua, mutta päättyi kuuden pelin voitottomaan putkeen.
Sarjanousija Brescia on Italian Serie A:ssa viimeistä edellisenä, kun 16 kierrosta on jäljellä. Sillä on putoamisviivaan matkaa neljä pistettä.
Tänään, keskiviikkona, ensimmäiset treeninsä Brescialle vetävä López, 45, on italialaisen jalkapallon seuraajille tuttu niin pelaaja- kuin valmennusuraltaan. Hän vietti valtaosan pelaajaurastaan Cagliarissa, jonka päävalmentajana hän on toiminut kahdesti. Lisäksi López on luotsannut saapasmaassa Bolognaa ja Palermoa.
Edelliset 1,5 vuotta López valmensi kotimaassaan Peñarolia, jossa hänen sopimuksensa päättyi joulukuussa. Hän oli aiemmin yhdistettynä huhuissa myös Genoan päävalmentajaksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura

- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?