Tilastot kertovat Juventuksen tämän hetken ongelmista – viimeksi vastaava tapahtui yli 5 vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Italian hallitsevan mestarin Juventuksen keskiviikkoillan esitys Lyonia vastaan jätti mahtiseuralle paljon parannettavaa ensi kuun puolivälissä pelattavaan Mestarien liigan neljännesvälierien toiseen osaotteluun.
”Vanha rouva” hallitsi keskiviikkona kenttätapahtumia, mutta hävisi silti Lyonille vieraissa 0-1.
Se, että ”Juve” ei tehnyt pelissä maalia ei ole yllätys tilastojen perusteella. Joukkue ei nimittäin saanut aikaan ainuttakaan maalia kohti suuntautunutta laukausta ottelun aikana. Kotijoukkueen maalivahti Anthony Lopes pääsi helpolla.
Yleensä mm. Cristiano Ronaldon ja Paulo Dybalan tähdittämä Juventus on tunnettu hyökkäysvoimastaan, mutta keskiviikkona tulivoimaa ei löytynyt kärkipäästä. Kerta oli ensimmäinen sitten lokakuun 2014, kun Juventus ei onnistunut testaamaan kertaakaan vastustajan maalivahdin torjuntataitoja. Edellisen kerran vastaava tapahtui ottelussa Atlético Madridia vastaan.
Jos Juventuksen hyökkäyspäässä on ongelmia, niin löytyy niitä tällä hetkellä alakerrastakin. Normaalisti vahvaan puolustuspeliin nojaava joukkue on päästänyt maalin jo seitsemässä pelissä putkeen kaikissa kilpailuissa ja porskuttaa pisimmässä putkessa ilman nollapeliä sitten toukokuun 2010, jolloin se päästi maalin peräti 18 peräkkäisessä pelissä.
Juventus ei ollut hävinnyt ranskalaiselle joukkueelle sitten marraskuun 2011. Silloin Bordeaux kukisti italialaiset Mestarien liigan lohkovaiheen pelissä 2-0.
Lyonille voitto Juventuksesta oli sille ensimmäinen europeleissä. Neljästä viime kohtaamisesta Juventus oli voittanut kolme ja kerran oli pelattu tasan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura