Torino – Parma: Tappioputki poikki?
Kuva: Getty Images
Serie A
Torino – Parma
Sunnuntai 23.02 klo 16:00
Italiassa on joitakin Serie A -otteluita peruttu sunnuntaina koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Torinon ja Parman ottelu on toistaiseksi ilmoitettu pelattavaksi, joten otetaan siitä myös vetoennakko. Torino yrittää katkaista karmivaa tappioputkeaan loukkaantumisista kärsivän Parman kustannuksella.
Torino on siis hävinnyt nyt viisi ottelua putkeen, eikä putken päässä näy minkäänlaista valoa. Itseluottamus on ottanut todella kovaa osumaa ja esim. 0-7 kotitappion Atalantaa vastaan haluavat kaikki unohtaa. Viimeksi tappio AC Milania vastaan oli niukempi, mutta Torino ei kyennyt ottelussa luomaan juurikaan maaliodottamaa. Tuore manageri Moreno Longo on siis kovan paikan edessä, kun avausvoitto pitäisi ottaa. Terveystilanne Longon porukalla on onneksi hyvä.
Parma haki viime viikonloppuna pisteet Sassuololta, mutta tämä tapahtui jotakuinkin pelitapahtumien vastaisesti. Onnetar on hymyillyt jonkin verran Crociatille tällä kaudella ja joukkueen sarjasijoitus valehtelee hieman. Tässä ottelussa loukkaantumiset kuppaavat vieraita oikeastaan kaikilla pelipaikoilla ja lisäksi manageri Roberto D’Aversa joutuu kurinpidollisista syistä seuraamaan tämän pelin katsomosta. Kokoonpanotiedot antavatkin isännille toivoa tähän otteluun.
Lyö vetoa ottelusta:
Torinon hyökkäyspuoli on ollut viime pelit syväjäässä. Siipirikkoista Parmaa vastaan se saa mahdollisuuden, jos jostain pystytään keräämään itseluottamuksen rippeet. Odotan pelistä hyvin tarkkaa ja maaliodottama on normaalia alempana. Vetosuosituskin on vähämaalisuudesta: Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,90. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?