Düsseldorf – Paderborn: Kolkot lähtökohdat
Bundesliga
Düsseldorf – Paderborn
Perjantai 13.03. klo 21:30
Jalkapallo ottaa kaiken muun elämän ohella osumaa vallitsevan tilanteen vuoksi, mutta perjantaina aikataulussa oleva Bundesligan ottelu Düsseldorf – Paderborn on ainakin toistaiseksi ohjelmassa. Kyseessä on putoamiskamppailun suhteen tärkeä ottelu, sillä Fortuna Düsseldorf on karsijan paikalla, kun Paderborn puolestaan on sarjataulukossa viimeisenä. Mikään yllätys ei ole, että ottelu pelataan tyhjille katsomoille.
Düsseldorf turvautui hankalassa tilanteessa valmentajanvaihtoon ja tätä ennen Malmössä valmentanut Uwe Rösler on tällä hetkellä ruorissa. Fortunalla on alla kolme tappiotonta ottelua ja ylöspäin joukkue ei näytä toivottomalta – maalipaikkoja pystytään luomaan mukavasti. Puolustus kuitenkin vuotaa liikaa ja maalivahtiosastolla tolppien väliin joudutaan laittamaan välttävästi esiintynyt Florian Kastenmeyer. Dawid Kownackin puuttuminen on isännille paha takaisku.
Paderbornille tämä ottelu alkaa olla viimeinen mahdollisuus välttää putoaminen. Tappioita on nyt kertynyt neljä putkeen ja etenkin Paderbornin alakerta on toivottoman hauras. Loukkaantumisia ja sairastapauksia joukkueella on kourallinen, mutta ei joukkueen avaus oleellisesti muutu aikaisemmista peleistä. Kärkimies Streli Mamban poissaolo syö hyökkäystehoja ikävästi, mutta vierailta löytyy joka tapauksessa muitakin ratkaisijoita.
Lyö vetoa ottelusta:
Lähtökohdat otteluun ovat kolkot ja se syö kotietua armotta. Joukkueiden tasoero ei ole kummoinen ja vierailla on tässä mahdollisuutensa. Vetosuositus liittyy siihen, että Paderborn saa ottelusta pisteitä: Aasialainen tasoitusveto, Paderborn +0.5 kertoimella 1,88. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Cristiano Ronaldo antoi pitävän lupauksen, jos Irlannin fanit buuaavat hänelle
- PSG-maalivahti palasi Manchester Unitedin kotistadionille – sai tyrmäävän vastaanoton
- Jymypaukku lähellä: synkkä kohtalo leijuu Mestarien liigan hallitsevan voittajan yllä
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Virallista: Juho Lähteenmäki, 19, solmi pitkän jatkosopimuksen Nordsjællandin kanssa
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- Apuvalmentajalta vuolaat kehut Toni Koskelalle: ”Arvostan sitä valtavasti…”
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Tällainen pelaaja on Ryan Mahuta – kertoi SuomiFutikselle, mitä tuo Huuhkajiin
- Erkka V. Lehtolan työt päättyvät Palloliitossa: ”Ei yhteistä näkemystä”