Hallitukselta kova linjaus yleisötapahtumiin – Veikkausliigan hallitus kokoontuu perjantaina, Palloliitto torstai-iltana
Kuva: Juha Tamminen
Hallitus linjasi hiljattain lehdistötilaisuudessa, että kaikkia yli 500 ihmisen yleisötapahtumia rajoitetaan. Linjauksella on myös suuret vaikutukset Suomen Cupiin sekä Veikkausliigaan.
Linjauksen mukaan hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Veikkausliigan kausi 2020 on määrä käynnistyä 11. huhtikuuta. Toukokuun loppuun mennessä nykyisen otteluohjelman mukaan on määrä pelata 61 ottelua.
Käytännössä linjaus tarkoittaa sitä, että ottelut perutaan tai pelataan ilman yleisöä.
Tulevana viikonloppuna on määrä pelata Suomen Cupin neljännesvälierät. Palloliitto tiedotti, että Palloliiton liittohallitus kokoontuu vielä torstai-iltana. Hallitus käsittelee tilannetta laajalti ja ohjeistusta asioiden suhteen annetaan lisää kokouksen jälkeen. Luultavasti myös Suomen Cupin peleistä päätetään torstai-iltana.
Veikkausliigan hallitus päättää mahdollisista muutoksista otteluohjelmaan perjantaina 13. maaliskuuta. Myös Kansallisen liigan kohtalosta päätetään perjantaina.
Seuranta päättyy tältä osin. Uutisoimme heti, kun uutta tietoa tulee.
Koronaviruksen vaikutuksista Kansalliseen Liigaan informoidaan huomenna perjantaina 13.maaliskuuta.
Kauden ensimmäiset ottelut on aseteltu lauantaille 28. maaliskuuta. Kansallisen Liigan hallitus keskustelee aiheesta 13.3. ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan tämän jälkeen.
Kauden ensimmäiset ottelut on aseteltu lauantaille 28. maaliskuuta. Kansallisen Liigan hallitus keskustelee aiheesta 13.3. ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan tämän jälkeen.
Palloliiton liittohallitus on kutsuttu kokoukseen torstai-illaksi käsittelemään maan hallituksen aiemmin päivällä esittelemiä linjauksia koronavirusepidemiaan liittyen.
Lisäohjeistusta annetaan kokouksen jälkeen.
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
Lisäohjeistusta annetaan kokouksen jälkeen.
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen