Lähde: Bayer Leverkusen hankkimassa uutta maalivahtia – kaavaillaan Lukas Hradeckyn seuraajaksi
Kuva: Getty Images
Saksalainen Sport1 kertoo, että bundesliigaseura Bayer Leverkusen on hankkimassa tulevalle kaudelle uutta maalivahtia. Leverkusenin kiikarissa on 21-vuotias Lennart Grill.
Sport1:n mukaan Grillin seura 1. FC Kaiserslautern ja Bayer Leverkusen ovat jo päässeet siirrosta sopuun. Sopimus tullaan vahvistamaan lähiviikkojen aikana. Grill tulee allekirjoittamaan nelivuotisen sopimuksen, siirtosumman ollessa tiettävästi noin kaksi miljoonaa euroa.
Lennart Grill nousi vuonna 2019 Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Saman vuoden aikana hänestä tuli myös Kaiserslauternin ykkösvahti.
[readmore from=Bayer-Leverkusen]
Leverkusenissa Grill saa tyytyä aluksi kakkosvahdin rooliin, sillä Werkselfin suvereeni ykköstorjuja on Huuhkajien luottopelaaja Lukas Hradecky. Hradeckyn sopimus Leverkusenin kanssa ulottuu vuoteen 2023. Sport1:n mukaan Grillistä kaavaillaan Leverkusenissa Hradeckyn seuraajaa.
Lennart Grillille on kertynyt Saksan 3. Bundesliigassa kaikkiaan 45 pelattua ottelua. Tuntumaa Saksan pääsarjavauhtiin hän sai tällä kaudella kahdessa ottelussa, kun Kaiserslautern kohtasi Saksan Cupissa bundesliigaseurat Mainzin ja Fortuna Düsseldorfin.
Tällä kaudella Leverkusenin kakkosvahtina on ollut itävaltalainen Ramazan Özcan. Özcan kuitenkin täyttää kesällä jo 36 vuotta, ja hänen nykyinen sopimuksensa päättyy tähän kauteen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0