Lukas Hradeckylta suoraa puhetta: Huuhkajavahti on pahoillaan viime pelin tapahtumista – ”Myötätunto ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan on mennyt pohjamutiin”
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina RB Leipzigin ja Bayer Leverkusenin välillä pelattu Saksan bundesliigaottelu nousi suureksi puheenaiheeksi, mutta väärästä syystä.
Keskustelua herättivät lopulta eniten pelikentän ulkopuoliset tapahtumat. Leipzigin kotipelin järjestyksenvalvojat poistivat pian pelin alkamisen jälkeen katsomosta 20 japanilaista henkilöä, jotka olivat saapuneet seuraamaan saksalaista huippujalkapalloa.
Kritiikkiä herättäneen teon sanottiin johtuvan siitä, että japanilaisten pelättiin mahdollisesti kantaneen koko maailmaa ravistelevaa koronavirustartuntaa.
RB Leipzig julkaisi asiasta myöhemmin maanantaina tiedotteen, jossa seura kertoi erehtyneensä asiassa ja pyytävänsä syvästi anteeksi tapahtunutta. Leipzigista kerrottiin seuran tavanneen ottelua katsomaan saapuneen ryhmän ja kutsuneen nämä uudelleen otteluun.
Koronavirus on tällä hetkellä pelätty virustauti, joka on levinnyt ainakin yli kahteenkymmeneen maahan. Pahimmin virus on vaikuttanut juuri Japaniin, jossa kuultiin ensimmäinen viruksen aiheuttama kuolemantapaus helmikuun puolivälissä. Tieto kuolemantapauksesta horjutti Japanissa Aasian-markkinoita, ja Virus on vaikuttanut voimakkaasti myös Japanin talouteen.
Leverkusenin maalilla sunnuntaina pelannut suomalainen Lukas Hradecky otti kantaa tapaukseen Suplan Bundes-Luke-podcastissaan. Hradecky totesi ettei tiedä, millaisen ohjeistuksen järjestyksenvalvojat olivat tilanteessa saaneet. Turkulaismolari kuitenkin mainitsi, että vaikuttaa kuin tilanteessa oltaisiin toimittu naamakertoimen perusteella eli siten, että muodostetaan mielipide vain ulkonäön perusteella.
Hradeckyn mukaan asia on hyvin valitettava.
– Minun kantani tähän on se, että kaikki tämmöinen myötätunto ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan on nyky-yhteiskunnassa mennyt ihan pohjamutiin. Jokainen voi itse miettiä, mitä asialle voi tehdä – yrittää kohdella muita niin kuin aina on kohdellutkin, Hradecky selitti tarmokkaasti.
– Se on mennyt tähän somen ja muidenkin nimettömien mollaamisten (vuoksi), ja mahdollistaminen on tullut liian isoksi. Kaikkien kannattaa nyt vähän painaa jalkaa pois siitä vi**uilukaasulta.
A-maajoukkueen kiistattoman ykkösveskarin mielestä jokaisen panos kunnioittamiskysymyksessä on tärkeä. Pointtina hän sanoo sen, että vihaa pitäisi vähentää, on syynä sitten huono peliesitys tai pärstäkerroin, joka ei miellytä.
– Olen sitä mieltä, että tämä ei kuulu millään tapaa meidän yhteiskuntaan. On valitettavaa, että siitä on tullut näin iso juttu.
Leverkusenin joukkueen kesken ei ole vielä tullut kättelykieltoja koronavirustartuntaa epäillen. Hradeckyn mukaan seuran sisällä on jaettu ns. arkiohjeita, joiden mukaan toimitaan. Koppari huomauttaa, että ennen kaikkea terveen järjen käyttö tapauksessa – vaikkapa käsien pesu normaalia useammin – on sallittua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa