Tottenham – Norwich: Pelaako Pukki?
Kuva: Getty Images
FA Cup
Tottenham – Norwich
Keskiviikko 04.03. klo 21:45
FA Cupin taistot jatkuvat keskiviikkona ja ennakko otetaan Tottenhamin ja Norwichin välisestä kamppailusta. Valioliigassa kumpikaan joukkue ei ole ollut varsinaisesti liekeissä, joten cupin jatkopaikka voisi tuoda balsamia haavoille. Isäntien ongelmana ovat loukkaantumiset ja vierailla on taas tekemistä perusluokan kanssa.
En pidä José Mourinhoa enää voittavana managerina, mutta eipä portugalilaisella ole ollut onnikaan myötä Spursin peräsimessä. Kun riveistä puuttuvat Harry Kane, Son Heung-min, Moussa Sissoko. Juan Foyth sekä Hugo Lloris, voidaan puhua kovasta suoneniskusta. Mourinho harjoitti viikonlopun Wolves -tappiossa hieman kierrätystä, joten tähän otteluun voidaan odottaa mahdollisimman vahvaa miehitystä. Alakerrassakin on viime ajat ollut sanomista, kun neljässä viime kilpailullisessa ottelussa omiin on mennyt kahdeksan osumaa.
Norwich nosti itseluottamustaan viikonlopun Leicester -voitolla, mutta on silti pakko sanoa, että putoaminen Valioliigasta on edelleen erittäin todennäköistä. Voi silti olla, että lisäpisteet vaikuttavat FA Cup -motivaatioon heikentävästi, kun putoamisviiva onkin hieman lähempänä. Vierailla on omat loukkaantumisongelmansa ja lisäksi Teemu Pukki on ollut flunssassa, eikä pelikunnosta ole vielä takeita.
Lyö vetoa ottelusta:
Uskon tämän pelin olevan Spursille tärkeämpi ja panostuksen olevan sen mukainen. Norwichilla on tässä ulospuhalluksen riski ja Pukin poissaolo heikentäisi vielä skenaariota. Vetosuositus on Tottenham voittaa ottelun kertoimella 1,62. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta