Huuhkajien puolustajan sopimuksen optiovuosi käytetty
Kuva: Getty Images
Hollannin Eredivisien PEC Zwolle tiedotti alkuviikosta ensi kauden sopimustilanteestaan. Hollannissa piti päättää kuunvaihteeseen mennessä, aiotaanko ensi kesään päättyviä sopimuksia jatkaa.
Muutama Zwollen pelaaja jäi ilman jatkopahvia, parin kanssa aiotaan neuvotella ja Suomen maajoukkuepelaaja Thomas Lamin kanssa sovittiin jatkosta. Lamin sopimus olisi umpeutunut kesäkuun lopussa, mutta Zwolle päätti lunastaa sopimuksen optiovuoden. Näin 26-vuotiaan Lamin kontrahti Zwollen kanssa ulottuu nyt kesään 2021 – eli ”uuteen” EM-kesään asti.
188-senttinen Lam oli alkukauden sivussa kentiltä jalkapöydän murtuman vuoksi, mutta palasi peleihin marraskuun alussa. Sen jälkeen hän on ollut Zwollen avauksen topparina lähes kaikissa kauden peleissä, kerran jopa kapteenina. Kaikkiaan Lam on pelannut Eredivisiessä jo 165 ottelua.
[readmore from=Lam-Thomas]
Thomas Lam on pelannut Suomen A-maajoukkueessa 22 ottelua. EM-karsintaprojektikin oli jalkavamman vuoksi torso, mutta vaihtopenkillä Lam istui usein. Ainoat minuutit – 31 kappaletta – hän pelasi päätöskierroksen merkityksettömässä Kreikka-ottelussa.
Vielä on epäselvää se, pystytäänkö Eredivisien kautta pelaamaan loppuun. Zwolle oli 18 joukkueen sarjassa sijalla 15, kun kausi keskeytettiin koronaviruspandemian vuoksi. Karsijan paikalla oleva Fortuna Sittard oli sen takana vain huonomman maalieron vuoksi, mutta lähimpään suoraan putoajaan (ADO Den Haag) oli etäisyyttä jopa seitsemän pistettä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos