Italia keventää koronarajoituksia – aikaikkuna Serie A:n paluulle selvillä
Kuva: Getty Images
COVID-19 on vaatinut kahden kuukauden ja yhden viikon aikana Italiassa yli 26 000 ihmisen hengen. Maassa on vallinnut ulkonaliikkumiskielto maaliskuun 10. päivästä lähtien, mutta hiljalleen Italiassakin varaudutaan koronarajoitusten lieventämiseen, ja myöhemmin kokonaan poistamiseen.
Italian pääministeri Giuseppe Conte piti sunnuntai-iltana pitkän lehdistötilaisuuden, jossa vihreää valoa aikeille jatkaa kautta sai myös jalkapallon pääsarja Serie A. Italia aikoo siirtyä ”vaiheeseen 2” maanantaina 4. toukokuuta. Se merkitsee sitä, että tuolloin Italiassa voidaan aloittaa pienryhmäharjoittelu, turvaetäisyyksiä noudattaen. Minimiväli toiseen pelaajaan olisi syöttöharjoituksissa metri, ja juostessa kaksi metriä.
Pienryhmäharjoitteluun pitäisi tyytyä kahden viikon ajan, ja varsinaiset joukkueharjoitukset voivat näillä näkymin alkaa 18. toukokuuta. Tuosta päivämäärästä lähtien voitaisiin valmistautua määrätietoisesti Serie A -kauden jatkamiseen.
18. toukokuuta Italiassa avattaisiin suunnitelman mukaan myös museot, kirjastot ja taidegalleriat. Ravintoloista voisi myös hakea noutoruokaa eikä ainoastaan turvautua kotiinkuljetuksiin.
Jos kaikki sujuu hyvin, 2. kesäkuuta voitaisiin avata myös lähikontakteihin perustuvat palvelut. Tällaisia ovat esimerkiksi kauneussalongit, parturiliikkeet ja hierontapalvelut. 2. kesäkuuta olisi myös ensimmäinen mahdollinen päivä pelata jalkapalloa – joskin luonnollisesti ilman katsojia.
Näin ollen Serie A:n seuraava sarjakierros voitaisiin pelata haarukassa 2.-10. kesäkuuta. Joukkueille jäisi näin kahdesta kolmeen viikkoa aikaa valmistautua kauden jatkumiseen joukkueharjoitusten avulla.
[readmore from=Serie-A]
Jos aikataulu pitää, voitaisiin Serie A saada päätökseen heinäkuun jälkipuoliskolla. Näin elokuu voitaisiin omistaa yleiseurooppalaisten suunnitelmien mukaisesti kokonaan Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan loppuun pelaamiselle.
Jotta toive sarjan pelaamisesta loppuun voisi toteutua, aiotaan varomääräyksiä noudattaa tiukasti. Pelaajia testataan jo nyt päivittäin koronavirustartuntojen varalta, ja ennen kauden jatkamista heidät aiotaan pitää muutaman viikon ajan harjoitusleireillä ulkopuolisilta tulevien tartuntojen välttämiseksi.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”