”Jokainen päivä on syntymäpäiväni” – Zlatan latasi tappouhkauksen pukukopissa
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimovic on paitsi ensiluokkainen jalkapalloilija, niin myös hyvin arvonsa tunteva henkilö. Ruotsalaishyökkääjä tunnetaan yhtä lailla suuresta suustaan kuin ällistyttävän hienoista maaleistaankin.
Zlatan pelasi MLS:n LA Galaxyssa viime kauden loppuun, mutta siirtyi täksi kevääksi Serie A:n AC Milaniin. Yhdysvalloissa hän kuitenkin dominoi tuttuun tapaansa ja jätti sekä faneihin että pelikavereihinsa lähtemättömän vaikutuksen.
Nyt yksi näistä entisistä joukkuetovereista, portugalilainen João Pedro on kertonut Record-lehdelle mielenkiintoista tarinaa Zlatanin käytöksestä pukukopissa. Kauden 2018 päätteeksi LA Galaxy hukkasi 2-0 -johtonsa ja taipui 2-3 -tappioon Houston Dynamoa vastaan. Tämä jätti alisuorittaneen joukkueen sarjan sijalle 13. Zlatan reagoi pettymykseen rehvastelemalla omaisuudellaan ja uhkaavansa tappaa omat pelikaverinsa.
– Pelin päätyttyä hän piti meille puhuttelun, João Pedro aloitti.
– Hän sanoi: ”Jos tulitte tänne rannan tai Hollywoodissa jaloittelun takia, kertokaa se. Minulla on pankkitilillä 300 miljoonaa ja oma saari. En tarvitse tätä mihinkään. Tapan hänet, joka puhuu minulle ensimmäisenä jotain”.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
34 ottelua LA Galaxyssa pelannut 27-vuotias keskikenttäpelaaja João Pedro sanoi Zlatanin myös asettaneen pelikavereille vaatimuksia erityiskohtelusta.
– ”Minulla on syntymäpäivä joka päivä. Syöttäkää pallo minulle”, João Pedro kertoo myös Zlatanin sanoneen.
Ibrahimovic teki LA Galaxylle 56 ottelussa 52 maalia. Palatessaan Eurooppaan hän julisti olleensa MLS:n historian paras pelaaja.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista: Sixten Boströmin rooli muuttuu KuPSissa
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle