Kärsikö koko Serie A:n suurseura yhtä aikaa koronan? – ”25 pelaajasta 23 oli kuumeessa”
Kuva: Getty Images
Serie A:n kärkiseuroihin lukeutuva ja tällä hetkellä sarjassa kolmantena olevan Internazionalen kärkimies Romelu Lukaku uskoo, että lähes koko joukkue sairasti koronaviruksen tammikuussa. Belgialainen kertoi medialle, että miltei jokainen pelaaja oli yhtä aikaa sairaana.
Tarkemmin Lukaku ei määritellyt joukkueen sisäisen epidemian ajankohtaa, mutta joukkosairastuminen ajoittui kuitenkin aikaan ennen kuin COVID-19 alkoi kylvää Italiassa tosissaan tuhojaan.
– Meillä oli joulukuussa viikko vapaata. Kun palasimme taas yhteen, joukkueen 25 pelaajasta 23 oli kipeänä. Se ei ole vitsi, Lukaku totesi Sportin mukaan.
– Kun pelasimme kotona Cagliaria vastaan (26. tammikuuta), Milan Skriniarin piti poistua kentältä, koska hän melkein pyörtyi. Melkein kaikilla oli yskää ja kuumetta.
– Minuunkin se vaikutti. Minulla ei ollut ollut kuumetta vuosiin, mutta sen pelin jälkeen menin suoraan vuoteeseen.
Lukaku myöntää, että nyt on mahdotonta tietää, kärsikö koko Inter tuolloin koronaviruksesta. Häntä virus silti huolestuttaa paljon, myös oman äitinsä riskiryhmään kuulumisen takia.
[readmore from=Koronavirus]
– Äidilläni on diabetes. Se on suurin pelkoni. Soitan hänelle neljän tunnin välein kysyäkseni, tarvitseeko hän jotain.
– Kaipaan myös poikaani enemmän. Suunnitelma oli tuoda heidät takaisin Italiaan epidemian ajaksi, koska minulla on kaksi asuntoa, mutta tietenkään nyt ei ole oikea aika heidän paluulleen, Lukaku myöntää.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta